Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiilioppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiilioppiminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tiedote: Mobiilioppimisen verkoston jatko ja Mobiilikesäkoulu 2015

Mobiilisti-hanke on päättymässä vuoden 2014 lopussa. Hankkeen kautta on koordinoitu Mobiilioppimisen verkostoa sekä oltu keskeisinä toimijoina järjestämässä kahta viimeistä Mobiilikesäkoulua (2013 ja 2014).

Mobiilioppimisen verkosto

Mobiilioppimisen verkosto on ollut mainio kohtaamispaikka mobiilioppimisen merkeissä eri oppilaitoksille ja yrityksille. Yhteistyö on poikinut mielenkiintoisia kokeiluja ja kokemuksia sekä vierailuja. Verkoston toimintaa tullaan jatkamaan ja se tullaan mahdollisesti organisoimaan Suomen eOppimiskeskus ry:n yhteyteen. Tätä asiaa käsitellään tarkemmin yhtenä aiheena seuraavassa tapaamisessa Hämeenlinnassa tiistaina 3.2.2015.

Mobiilikesäkoulu

Mobiilikesäkoulun osalta pidetään välivuosi vuonna 2015. HAMK Mustiala viettää 175-vuotisjuhlavuotta ensi vuonna. Runsaasti järjestelyresursseja vaativa juhla ajoittuu läheiseen ajankohtaan Mobiilikesäkoulun ajan kanssa. Mobiilikesäkoulujärjestelyissä mukana olleet HAMKin henkilöstön edustajat ovat mukana 175-vuotisjuhlan järjestelyissä tämän vieden heidän resurssinsa.
Lisäksi hankkeet ovat välivaiheessa. Suuri osa hankkeita on päättymässä ja uusia vasta haussa. Kun uudet hankkeet pääsevät käyntiin, on varmasti luvassa monta uutta, innovatiivista kehittämisen tulosta ja kokemusta, joita voidaan tuoda seuraavassa Mobiilikesäkoulussa esiin.



Mobiilioppimisen verkoston ja Mobiilikesäkoulun puolesta

Johanna Salmia
Kehittämispäällikkö, HAMK & Biotalouden KT
Projektipäällikkö/Mobiilisti-hanke
johanna.salmia@hamk.fi


Mobiilioppimisen verkosto: https://sites.google.com/site/mobiilioppiminen/ (Ryhmä LinkedInissä: http://www.linkedin.com/groups/Mobiilioppimisen-verkosto-4648618?home=&gid=4648618&trk=anet_ug_hm)
Mobiilikesäkoulu: http://www.mobiilikesakoulu.com/
Mobiilistin tuottama Mobiiliopas: https://sites.google.com/site/mobiilillaluonnollisesti/
Mobiilistin blogi: http://mobiilisti.blogspot.fi/
Mobiilisti Facebookissa: https://www.facebook.com/Mobiilisti
Mobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Blogger blogi haltuun

Tänä keväänä minulla on ohjattavana työssäoppimisessa viime syksynä aloittanut peruskoulupohjainen majoitus- ja ravitsemispalveluiden koulutusohjelmaa suorittava ryhmä. Ryhmässä on 15 opiskelijaa ja he suorittavat helmi-toukokuun ajan työssäoppimista alan perustehtävissä hotellin ravintolassa tai henkilöstöravintolassa.
Työpaikan löytyminen oli aluksi melko haastavaa, sillä minulla ei ollut lainkaan opetustunteja heille, joten näimme vain kun kutsuin heidät TOP ohjaustunneille. Kun ei opeta ryhmälle mitään, kutsut eivät välttämättä mene perille tai tavoita opiskelijoita kun "ei tiedä kuka toi on kun kutsuu ja miksi". Olen huomannut kuinka tärkeää on opiskelijaan tutustuminen ennen työssäoppimisen ohjaamisen aloittamista.

Tämä on minulle uusi tilanne ja olen kokenut ryhmän ohjaamisen melko haastavaksi ja tiedonvälitys on ollut hyvin haastavaa. Osa lukee sähköpostia, osa ei. Osa haluaa Whatsapp viestittelyä. Osalle menee tekstiviestit perille, osalle ei. Osalla on vaihtunut numero, näyttörikki, ei saldoa.. Olen kuullut kaikki mahdolliset selitykset viestieni tavoittamattomuuteen.

Olen nyt päättänyt kokeilla heidän tavoittamistaan ja tiedonjakoa blogilla ja olen luonut Bloggeriin heitä varten oman top -ohjaussivun. Saa nähdä miten se otetaan vastaan. Olen suunnitellut niin sanottuja viikkoasioita tai -kysymyksiä, joita sinne laitan.

Toivon, että tästä blogista tulisi ryhmälle kanava, jossa he myös jakaisivat ja kommentoisivat viestejä ja tietoja. Toivon, että se myös lähentäisi heitä ja vahvistaisi ryhmäidentiteettiä. Toivon, että he saisivat toisiltaan tukea, sillä ovat nyt oikeassa työelämässä ja siellä tulee vastaan milloin mitäkin. Blogi jää myös muistoksi tästä harjoittelusta.

Olen käyttänyt bloggeria pari vuotta, mutta en tässä tarkoituksessa. Sivun tekemiseen olen käyttänyt muutamia tunteja, testannut ja koittanut miltä se näyttää. Löydät sen nimellä oppimista työelämässä myöhemmin keväällä, jos kiinnostaa katsoa. Sen olisi tarkoitus elää toukokuun 2014 loppuun.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Isona opetusmenetelmien erikoisasiantuntijaksi?

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA julkaisi tammikuussa raportin tietotekniikan vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Raportin pohjalta YLE julkaisi listauksen siitä, millä todennäköisyydellä eri  ammatit katoavat. Nopealla vilkaisulla opetusalalla tuntuu työsarkaa riittävän ja puhelinmyyjäksi ei kannata haaveilla ryhtyvänsä. Epätodennäköisimmin katoavista ammateista kolmanneksi viimeinen oli “opetusmenetelmien erikoisasiantuntijat”, mistä virisi keskustelua yhteisömanagereiden, somekouluttajien, mobiilineuvojien, verkkotutoreiden, nettikätilöiden, valveutuneiden opettajien ja rehtoreiden keskuudessa tvt-some-foorumeilla. Monet heistä ovat tehneet suurella sydämellä työtänsä jo pitkään ja asiantuntemustaan todella avoimesti jakaen.

Artikkelin luettuani ajattelin, että minäpäs rupean isona opetusmenetelmien erikoisasiantuntijaksi. Eipä olisi pelkoa ammatin vanhenemisesta ja nythän minulla on hyvää pohjaa mobiilioppimisen ja pilvipalveluiden saralta. Sitten aloin miettiä, että mitä pitäisi tehdä. Perehtyä opetusmenetelmiin? Kokeilla uusia aktivoivia juttuja, palveluita, sovelluksia? Kouluttaa? Ei kuulostanutkaan enää niin hienolta tai erikoiselta, pikemminkin tutulta. Ja eikö jokaisen opettajan tulisi olla opetusmenetelmien erikoisasiantuntija, opittavan substanssin ja opiskelijaryhmän ohjatessa menetelmien käyttöä?

Tosiasia on se, että opettajilla on kädet täynnä monenlaista työtä, eikä työelämän, mediamaailman ja oppimiskulttuurin muutos ole aina se ensimmäinen asia, jota pohditaan työpäivän jälkeen. Ammatillisella puolella olen huomannut opettajien voimaantuvan yhteisopettajuudesta, pienestä keskusteluhetkestä hieman ulkopuolisen kanssa ja siitä, että he saavat arkisille pedagogisille tai teknisille kysymyksille nopean tuen. Jotta opettaja saisi mahdollisuuden kehittyä jatkuvasti tulevaisuuden opetusmenetelmien erityisasiantuntijana, tulisi vahvistaa pedagogisteknisiä ja teknispedagogisia tuki- ja vertaistukikäytäntöjä oppilaitosten sisällä ja valtakunnallisissa verkostoissa. Miksi? Koska menetelmämaailma virtaa, sovellukset päivittyvät, kaikilla ei ole samanlainen tyyli tehdä asioita ja opiskelijat tuovat oman verkko-osaamisensa soppaan mukaan. Ja onhan näitä jo luotukin, mutta monessa oppilaitoksessa asiaa hoitaa oman opetustyön ohella verkkotutor tai moodlevastaava, jolle on allokoitu tunti teknisiin tukihommiin, kun se on aina ollut näppärä käyttämään systeemejä.

Olen toiminut Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniassa, InnoOmnian yksikössä mobiilineuvojana/mobiilioppimisen ohjaajana ja Mobiilisti-hankkeen osatoteutuksen projektipäällikkönä vuodesta 2011 lähtien, kohta kolme vuotta. Läheisenä työparina on ollut reilun parin vuoden ajan Pete Stockley. Minä katson asiaa pedagogisesta ja Pete teknisestä vinkkelistä. Yleensä ymmärrämme hyvin toisiamme ja puhumme tekniikkaa ja pedagogiikkaa sujuvasti sekaisin, samoin kuin englantia ja suomeakin. Kunnioitamme toistemme näkökulmia ja pyrimme antamaan kokonaisvaltaista ohjausta sitä haluaville opettajille.

Yksi osa työtämme on se, että oveen koputetaan ja opettaja kysyy jotain nopeaa laite- tai sovellusasiaa, suunnitteluaikaa seuraavalle mobiilioppimisen toteutukselle tai apua siihen, että video ei ota latautuakseen YouTubeen. Usein vastauksia etsitään, pohditaan tai opetellaan yhdessä, sillä valmiita ei ole antaa. Yhä useammin soitto tai viesti tulee toisesta oppilaitoksesta. Toteutamme Oppimisratkaisut-tiimissä myös opettajien täydennyskoulutusta. Tavoitteenani on jakaa opittua ja koettua avoimesti Omnian sisällä, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti sekä siten, että kohderyhmä saisi aina myös käsin kosketeltavan omakohtaisen kokemuksen mobiililaitteista oppimisen tukena. Koska resurssini tulevat hankerahoista, kertailen hanketavoitteita ja -budjetteja, käynnistelen sopivia toteutuksia, teen perusteltuja hankintoja ja raportoin tekemisistäni verkossa jakaen ja virallisesti lomakkeisiin kirjoitellen. Tein työstäni meemin, joka hieman karrikoiden kertoo eri näkökulmista työhöni.


Omniassa tilanne on hyvä siinä mielessä, että digitaalisuus, mobiililaitteet ja sosiaalisen median hyödyntäminen ovat hyväksytty osa strategiaa ja on perustettu organisaatiotasolla mobiilityöryhmä viemään asioita eteenpäin. Monet opettajat ovat aktivoituneet itse ja lähteneet tekemään kokeiluja somen ja mobiilioppimisen maailmassa. Silloin kun menetelmäflow antaa vielä odottaa itseään ja askelet tuntuvat aina ensiaskeleilta, niin verkon vertaistuki voimaannuttaa dataavia digipedamentoreita ympäri maan.

Pauliina Venho

perjantai 7. helmikuuta 2014

Mobiilikesäkoulussa näet enemmän!

Mitä olisi kesän aloitus ilman Mobiilikesäkoulua?

Mobiilikesäkoulu 2014 kokoaa mobiiliudesta kiinnostuneet oppijat ja asiantuntijat yhteen. Tule mukaan kokeilemaan käytännössä, miten esimerkiksi rakennat oman opintojaksosi erilaisten mobiilipedagogisten mallien avulla uuteen uskoon. Mitä uutta täydennetty todellisuus voi tuo oppimiseen tai mitä uusia ulottuvuuksia pelillisyys avaa. Mukana eri alojen asiantuntijat tukemassa ja opastamassa.

Mobiilikesäkoulussa oppiminen tapahtuu lähellä luontoa teemoitetuilla mobiiliretkillä, joilla kierretään mobiilipisteitä. mRetkioppaat johdattavat sinua matkan varrella. Teemoina ovat

  • mPedagogiikka
  • mTeknologia
  • mPelit ja paikkatieto
  • 3D
  • Täydennetty todellisuus
  • mLuokka

Mobiilikesäkoulussa opitaan aidoissa ympäristöissä verkottuen, tietoa jakaen, keskustellen ja siinä kaiken ohessa luonnosta nauttien!

Tapahtuman ohjelma: www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma
Ilmoittautumiset 12.5.2014 mennessä: www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut

Mobiilikesäkoulun 2014 järjestävät HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti, Mobiilikesäkoulu

Tervetuloa!

Lisätietoja: www.mobiilikesakoulu.com
Johanna Salmia, 050 574 9555, johanna.salmia(at)hamk.fi
Outi Vahtila, 0500 121 261, outi.vahtila(at)hamk.fi

torstai 22. elokuuta 2013

Kyllitäti on muotia, kokeile visualisointia!






















Omnian oppimisratkaisujen asiantuntijat ja Mobiilisti -osatoteutuksessa aktiivisesti vaikuttaneet henkilöt pääsivät tänään kokemaan mielenkiintoista tapaa kertoa, koota ja käsitellä asioita piirtämisen keinoin. Kuvitellen -yrityksen Maija Kotamäki ohjasi meidät nimittäin lempeästi viivoja vedellen graafisen fasilitoinnin ja visualisoinnin maailmaan. 

Visualisoinnissa yhdistyvät mm. yhdessä tekeminen, monikanavaisuus, kuvien käyttö tiedonrakentelun apuna, tarinallisuus, prosessimaisuus sekä persoonallinen tapa ilmaista itseään. Kuulostaako tutulta? No kyllä, kaikki nämä asiat voidaan yhdistää helposti myös mobiililaitteiden käyttöön oppimisen tukena!
Maija Kotamäki, Kuvitellen


Aloitimme päivän aktivoimalla piirtäjän itsessämme. Papereille kertyi ukkeleita, symboleita, kylttejä, eläimiä, rakennuksia ja kulkuneuvoja. Tuntui hyvältä piirtää oikealla kynällä rapisevalle paperille mutta kieltämättä sormet kihisevät nyt innosta kokeilla samaa Adobe Ideas'illa ja Paper 54 -sovelluksella. Ja kyllä tällainen tapa ilmaista itseään voisi olla myös osa omaa opetusta, joko niin että opiskelijat saavat tehtävän ilmaista itseään tai että osallistujat aktivoidaan katsomaan, kuulemaan ja toimimaan visuaalisten elementtien avulla. Mahdollisuudet ja näkökulmat ovat monet.

Linkitys tarinankerrontaan on myös mielenkiintoinen. Kaikki, jotka katsoivat lastenohjelmia 80-luvulla (itse tai omien lasten kanssa) muistavat Kylli-tädin, tuon mummelin, joka kuvitti tarinaa samalla kun kertoi sitä. Tämänkaltainen kerronta on taas in ja pop, mutta monesti digitaaliseen muotoon muunnettuna. Ranskalaiset viivat täydentyvät pienillä symbolikuvilla ja teksteillä kuormitetut powerpointit (kyllä niitäkin vielä näkee) saavat inhimillisen kilpailijan. Käsillä tekeminen ja verkossa jakaminen yhdistyvät jatkumoksi. 


Paljon puhutaan siitä, miten nykyään vain tuijotetaan ruutua ja istutaan kumarassa koneen ääressä. Varmaan niinkin, mutta sopiva yhdistelmä vaikkapa oikeaa paperia, vahaliituja, mobiililaitetta ja blogia antavat mahdollisuuden luoda, jakaa, säilöä ja jalostaa ajatuksia yhdessä. Näin voi tehdä pähkäilystä taas vähän hauskempaa ja värikkäämpää. Kyllä, tätä täytyy kokeilla lisää! Ja ei, ei haittaa vaikka ei oikeasti osaisikaan piirtää! 




perjantai 24. toukokuuta 2013

Mobiilisti-kuulumisia Mobiilikesäkoulusta 2013


Mobiilikesäkoulu 2013 kokosi nyt neljännen kerran mobiilioppimisesta kiinnostuneet opettajat, yrittäjät ja muut innokkaat yhteen oppimaan niin asiantuntijoilta kuin toisiltaan viimeisintä uuttaa laitteista, sovelluksista, pedagogiikasta, oppimisen malleista ja muusta mielenkiintoisesta. Tänä vuonna retkeiltiin oppaiden johdolla ryhmissä kulkien HAMKin Mustialan yksikön puistoympäristössä eri teemojen siivittämänä. Tapahtuma on toiminnallinen, jossa päästään hands-on kokeilemaan, testaamaan, tuottamaan ja jakamaan. Kokemusten vaihto on myös keskeistä, kuten myös avoimuus sekä leppoisa ja iloinen tunnelma.

Mobiilisti -hanke on ollut vahvasti mukana niin tapahtuman organisoijana ja järjestäjänä kuin toimintapisteillä ja retkien vetäjänä. Tapahtuman tuotoksia voi tutkia Mobiilipolku -sivustolla. Tässä pari mielenkiintoista poimintaa alkupaloiksi:


Esillä Mobiilikesäkoulussa on ollut myös Mobiilistin tuotosnäyttely. Tutustu tarkemmin näihin tuotoksiin työn alla olevassa Mobiilioppaassa.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Ammatilliset opeopiskelijat mobiilikartalle


Opettajan arki ja työnkuva on muuttunut entistä digitaalisemmaksi. Tulevaisuuden ammatilliselta opettajalta odotetaan valmiuksia myös mobiilioppimisen menetelmien ja käytäntöjen hallintaan. Mobiilisti-hanke päätti kerralla laittaa ammattillisten opettajaopintojen opiskelijat ‘mobiilikartalle’ ja järjesti HAMK AOKK:lla kevään aikana kolmeen otteeseen tietoiskutyyppisiä käytännön koulutustilaisuuksia. Osallistujia päivien aikana oli lähes 200 ammatillista opettajaopiskelijaa.



Opiskelijoille tarjottiin neljällä mobiilirastilla seuraavanlaisia teemoja:

Tietoiskuissa kertyi blogiin mobiilibongauksen seurauksena suuri verkosto osaajia ammatillisten opettajaopiskelijoiden kesken. Jos se nyt ei ihan todellisen elämän tarpeita tällä kertaa päädy palvelemaan, niin kuvakulmia ainakin voi ihailla osaamisluonnehdintoineen blogista osoitteessa: http://mobiilitietoiskut.wordpress.com/. Sports-Trackeria hyödynnettiin havainnoinnissa bongaten niin kasveja kuin yksityiskohtia ympäristön rakennuksista. Samalla tallennettiin kuljettu reitti kartalle.



Tietoiskujen yhteydessä opiskelijoiden kanssa keskusteltiin mobiiliuden hyödyistä sekä eri soveltamismahdollisuuksista. Uusia soveltavia ideoita kehittyi mobiilimatkan varrella. Opiskelijoille syntyi kipinä ottaa mobiileita paremmin haltuun sekä viedä asioita oppimiseen ja opetukseen.

Opettajalle tueksi ja opiskelijalle virikkeeksi voi lisäoppia kaivella myös syntymässä olevasta Mobiilioppaasta, joka viilataan valmiiksi 10/2013 mennessä. Nyt jo opas pursuaa paljon kättä pidempää, joten kannattaa tutustua osoitteessa: https://sites.google.com/site/mobiilillaluonnollisesti/

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: tekemistä, tuottamista, siinä ohessa kokemuksia, ideointia ja verkottumista!


Valitset teemaksi sitten elämykset, sisällöntuotannon tai teknologian, saat kokenutta väkeä johdattamaan itsesi mobiilioppimisen pariin. Elämysretkellä ItsLearningin Marko Mäkilän ja Hamin luonnossa viihtyvän Jouko Lindroosin yhteistoiminta antaa uutta näkökulmaa oppimiseen. Teknologiassa ja sisällöntuotannossa johdattajina ovat pitkän linjan opettajat Rauno Laine ja Annika Michelson. Ja kaikki toiminta tapahtuu pisteillä käytännön harjoitusten kautta!

Pedagogiikan perusteita opit Pasi Silanderin johdolla ja perehdyt samalla oppimisblogin teettämiseen ja tuottamiseen. Menna Rantala ohjaa sinut mobiilinäyttöjen pariin. Riitta Lehtinen avaa valokuvan voimaa ja kuvien käyttämistä itsensä kehittämisessä ja ilmaisussa. Mobiilianimaatiot oppimisessa avautuvat sujuvasti Pauliina Venhon ohjauksessa. Ulla-Maija Knuutin kanssa pääset tallentamaan ympäristön havaintoja reittikartalle. Voit tutustua virtuaalipuimuriin ja sen oppimiskäyttöön sekä AduSalin Mikko Liukkosen johdolla tehdä lisätyn todellisuuden sovelluksia. Ja lopuksi voit vielä opetella muokkaamaan valokuvia ja tuottamaan monimediaisia muistiinpanoja sekä helppoja markkinointi- tai koostevideoita.

Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 13.5. mennessä.
Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Tervetuloa!


Lisätietoja: www.mobiilikesakoulu.com
Mobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu
Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi

maanantai 6. toukokuuta 2013

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: johtamisen näkökulmaa ja mobiilielämyksiä!


mJohtamisen retkellä pohditaan miten organisaatiossa otetaan mobiilit haltuun ja kuinka opettajat saadaan samalle viivalle! Keskustelua vetävät yritysmaailman pyörteistä oppimista ja opetusta kehittämään siirtyneet hamkilainen Mobiilisti-hankkeen projektipäällikkö Johanna Salmia sekä eOppimiskeskuksen projektipäällikkö Piia Liikka.

Antti Syväsen (Tampereen yliopisto) johdolla tutustutaan mobiilitilojen suunnitteluun ja käytetään luovuutta oppimisympäristöjen mahdollisuuksien ideoinnissa. Mobiililaitteisiin ja kustannuksiin perehdytään Marko Rantasen kanssa.  Mobiilien käyttöönotto organisaatiossa hahmottuu Esko Liuksen pelillisen posterin avulla. Lisäksi voit esimerkiksi tehdä havaintoja ympäristöstäsi tallentaen kulkemaasi reittiä ja liittäen havainnot reitille kuin myös tunnistaa matkan varrella erilaisia kasveja nauttien samalla luonnosta.

Pia Rupponen, Lotta Linko ja Hanna-Kaisa Sulonen perehdyttävät reaaliaikaiseen julkaisemiseen eri viestintäkanavia hyödyntäen, organisaatioiden markkinoinnin mahdollisuuksiin sekä oman verkkoidentiteetin rakentamiseen. Lisäksi matkalla avautuvat mobiilikokousten ja pikaviestinnän salat. Ja loput pähkinät ratkotaan Matkatoimisto Somessa Pauliina Mäkelän kokemuksella!
Organisaation viestintäkanavat
Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma

Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Ilmoittaudu mukaan 13.5. mennessä osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut

Tervetuloa!

Mobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu

Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi

torstai 2. toukokuuta 2013

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: pelillisyyttä ja teknologiaa!


Teemana 3D ja pelit - tulevaisuutta ja oppimisen näkökulmaa! Mobiilikesäkoulussa tässä tapauksessa käytännön harjoitusten pariin eri tehtäväpisteille sinua johdattelee asiantuntevasti Pasi Mattila CIEltä ja SILC-hankkeesta.


Voit suorittaa mittauksia erilaisia sensoreita hyödyntäen IlonaIT:n Risto Korhosen kanssa siirtäen tuloksia mobiililla hyödynnettäväksi sekä uppoutua 3D-tulostuksen saloihin ja tulevaisuuden visioihin CORD-hankkeen Jari Viitalan johdolla. Hannu Äystön avustuksella pääset tekemään omia mobiilikarttoja ja tutustumaan Lepaan älypuiston ideaan. Mukana on myös Anette Rattfelt LaternaVoxilta. Oman paikkatietoon sidotun opetuspelin luomiseen sinua ohjaa Mauri Laakso. Antti Ilomäki Adminotechilta on myös mukana johdatellen syvemmälle 3D-maailmoihin ja virtuaaliympäristöihin oppimisessa.

Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 13.5. mennessä.
Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Tervetuloa!

Mobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu
Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: mobiilipedagogiikkaa ja monimediaista sisällöntuottamista!


Teemana mobiilipedagogiikka ja menetelmänä käytännön harjoitukset tästä näkökulmasta katsottuna - no tottakai! Tätä tarjoaa Mobiilikesäkoulun pedagogiikkaretki AOKKn opeopettaja Anne-Maria Korhosen asiantuntevalla johdolla.

Retkellä voit perehtyä mm. oppimisen muutokseen ja luoda mobiiliportfoliota mPeda-asiantuntija Pasi Silanderin johdatuksessa, toteuttaa mobiilitentin Sari Suomalaisen opastuksessa tai perehtyä mobiileihin käsitekarttoihin Briitta Hiitolan vetämänä. Tästä matkasi jatkuu tuottamaan monimediasia videoita, innoittavia sarjakuvia ja mobiilitarinoita oppimistehtävinä, joihin sinua johdattelevat Pete Stockley, Terhi Thuneberg ja moniosaaja Anne Rongas. Vielä kun opit yhteisöllisyyden salat Googlen Ari Lampelan avustuksella ja erilaisten monimediasten muistiinpanojen ja muokattujen kuvien tekemisen Jaana Nuuttilan asiantuntevassa opastuksessa, olet valmis toteuttamaan omat mobiiliopintojaksosi!





Älä jää yksin - Mobiilikesäkoulussa opitaan yhdessä, hyvässä ja asiantuntevassa hengessä ja kahden päivän jälkeen mobiilireppusi on täynnä uusia ideoita. Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 13.5. mennessä.
Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Tervetuloa!


Lisätietoja: www.mobiilikesakoulu.comMobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu
Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi

torstai 18. huhtikuuta 2013

Ota uusimmat mobiiliopit haltuun!


Haluatko oppia hyödyntämään Mobiilisti-hankkeessa tuotettuja mobiilipedagogisia malleja (http://bit.ly/mpedamallit), luomaan mobiilitentin tai uppoutua oppimisblogin saloihin? Voisitko hyödyntää mobiilikarttoja, -reittejä ja -tunnistusta opetuksessa? Saisitko itse luoduista mobiilipeleistä ja lisätystä todellisuudesta uutta virtaa opetukseen? Tai voisitko teettää oppimistehtäviä kirjallisten dokumenttien sijaan mobiilitarinoina, -animaatioina tai monimediaisina videoina?

Opettaja, kouluttaja tai kehittäjä, esimiestehtävissä toimiva tai opiskelijoita ohjaava: olethan mukana itsekin kehityksen kärjessä!
Mobiilikesäkoulu HAMKin Mustialan yksikössä Tammelan kunnassa 22-23.5.2012 auttaa sinua ottamaan hyödyt irti mobiileista! Tänä vuonna voit osallistua tähän mobiilioppimisen koulutustapahtumaan usean eri teeman kautta. On näkökulmasi sitten pedagogiikka, teknologia, sisällöntuotanto tai johtaminen, 3D ja pelit tai vaikkapa Elämykset, saat varmasti uutta potkua työhösi Mobiilikesäkoulun kautta. Kesäkoulussa liikutaan ryhmissä hajautuen eri tehtäväpisteille, joissa opitaan käytännössä mobiilien hyödyntämisen menetelmät, jotka voi heti ottaa käyttöön. Voit jo nyt testata leikkimielisesti, mitkä teemat soveltuisivat sinulle parhaiten: http://bit.ly/teemaretkikysely

Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivine aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma

Mukana Mobiilikesäkoulua toteuttamassa tänä vuonna ovat mm. Mobiilisti- ja SILC-hankkeet, ItsLearning, IlonaIT, Google, Pasi Silander, Anne Rongas ja Pauliina Mäkelä.

Ilmoittaudu sinäkin mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 13.5. mennessä.
Tervetuloa!



Mobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu


























Outi Vahtila, 0500-121261,
outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi


Mobiilisti-kuulumisia ITKsta


Mobiilisti -hanke oli mukana näkyvästi ITK2013 -konferenssissa Hämeenlinnassa 10.-12.4.2013.

Teemaseminaarissa ‘Mobiili houkuttaa oppimaan - peli-iloa työhön’ käytiin läpi niin Mobiilisti-hanketta ja tuloksia kuin pari konkreettista esimerkkiä siitä, miten mobiileita on hyödynnetty opetuksessa. Sari Suomalainen HAMKista kertoi mobiilien hyödyntämisestä kasviopetuksessa ja siihen liittyvästä mobiilitentistä. Kaisa Jussila Omniasta avasi mobiilien käyttöä matkailuvirkailijoiden koulutuksessa. Koko esityksen voit katsoa SlideSharesta.

Mobiilistin Toripaikalla oli vauhtia ja vipinää. Keskusteluja käytiin niin hankkeesta, Mobiilikesäkoulusta kuin konkreetiisista kokemuksista ja ideoista.

Haluamme kiittää kaikkia kuulijoita ja kävijöitä!


Seuraa myös Mobiilioppaan 2.0 -version kehittymistä osoitteessa https://sites.google.com/site/mobiilillaluonnollisesti/ Sieltä löydät kättä pidempää opetuksen tueksi.

Konkreettista käytännön oppia saat Mobiilikesäkoulussa 22.-23.5.2013. Mukana Mobiilisti-hanke toimijoineen ja opettajineen niin organisoimassa kuin toimintapisteillä vetämässä käytännön harjoituksia. Luvassa myös Mobiilisti-hankkeen tuotosnäyttely!

Mobiilistin löydät lisäksi Facebookista (Mobiilisti), Twitteristä (Mobiilistihanke) ja nettisivuiltamme: www.mobiilisti.com

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Älä kangistu kaavoihin - tule Mobiilikesäkouluun!


Oletko huomaamattasi kangistunut vanhoihin kaavoihin? Haluaisitko käyttää uusia menetelmiä opetuksessa?



Nyt on aika päivittää oppiminen uudelle tasolle ja ottaa mobiilit haltuun. Tule sinäkin mukaan Mobiilikesäkouluun!
Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Ilmoittautumiset 13.5.2013 mennessä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut

Mobiilikesäkoulun 2013 järjestää HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti

Tervetuloa!

Mobiilisti ITKssa


Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa (ITK) on Suomen suurin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön konferenssi. ITK2013 -konferenssi järjestetään Kylpylähotelli Rantasipi Aulangon tiloissa Hämeenlinnassa 10.-12.4.2013.

Mobiilisti -hanke on mukana näkyvästi. Teemaseminaarissa ‘Mobiili houkuttaa oppimaan - peli-iloa työhön’ torstaina 11.4. klo 11-12.15 esityssaleissa 23-24 kuulet käytännössä, miten mobiilioppimista on toteutettu niin ulkona puistossa paikkatietoa hyödyntäen kuin tutkivaa mobiilioppimista soveltaen. Tämän jälkeen voit piipahtaa Mobiilistin Toripaikalla keskustelemassa lisää näistä tai muista piloteistamme, oppimismalleistamme ja mitä kysymyksiä mieleen juolahtaakaan mobiilioppimiseen liittyen. Olemme torilla mukana 11.-12.4. valmiina kertomaan hyviä vinkkejä, kokemuksia ja kuulemaan juurin sinun ajatuksiasi ja ideoitasi!
Torimme löydät paikasta A10.

Tervetuloa mukaan!

Mobiilistin löydät lisäksi Facebookista (Mobiilisti), Twitteristä (Mobiilistihanke) ja nettisivuiltamme: www.mobiilisti.com

Seuraa myös Mobiilioppaan 2.0 -version kehittymistä osoitteessa https://sites.google.com/site/mobiilillaluonnollisesti/

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mobiilikesäkoulun tarkempi ohjelma julkaistu!

Mobiilikesäkoulun tarkempi ohjelma on nyt julkaistu ja se löytyy kesäkoulun sivuilta. Voit perehtyä, millaisia erilaisia retkipisteitä on kahden päivän aikana tarjolla. Luvassa on mm. mobiilipelin tai -karttojen tekemistä, mobiilitentin tuottamista, animaatioiden, sarjakuvien ja monimediaisten videoiden luomista sekä mobiiliviestintää ja lisättyä todellisuutta!

Tule mukaan, koe, kokeile, verkotu ja nauti yhdessä tekemisestä. Mukana myös Mobiilisti-hankkeen tuotosnäyttely.

Tapahtuman ohjelma: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma
Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Ilmoittautumiset 13.5.2013 mennessä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut

Mobiilikesäkoulun 2013 järjestää HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti


Tervetuloa mukaan!