Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiilipedagogiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiilipedagogiikka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. syyskuuta 2014

Vierailu Turkuun: pelejä ja pedagogiikkaa

Kauniina syyskuisena päivänä Mobiilistin projektiporukka tai kaikki tuona hetkenä kynnelle kykenevät suuntasivat kulkuneuvonsa kohti sivistyksen kehtoa, Suomen Turkua. Mukana oli aktiiveja sekä HAMK Biotaloudesta, Omniasta että Edupolista. Päivän tavoitteena oli tutustua ja verkostoitua opetuksen pelillistämisestä ja mobiilipedagogiikasta kiinnostuneiden kanssa.

Saimmekin runsaasti mielenkiintoisia esimerkkejä ja demoja Turku Game Labissa, jonka vetäjänä toimii yliopettaja Mika Luimula (aiempi kirjoitus). Osa opiskelijoita on hankerahoituksen kautta työsuhteessa Game Labiin ja he toimivat mm. nuorempien opiskelijoiden tutoreina. Pelilabra tekee yhteistyötä ulkopuolisten yritysten ja organisaatioiden kanssa. He ottavat vastaan erilaisia pelillisyyteen liittyviä projekteja.

Kinect-peli OculusRift -lasit
Rohkeimmat pääsivät kokeilemaan vaikkapa Oculus Rift –laseja tai Kinectiin toteutettua väistely- ja hyppypeliä. Game Labin opiskelijat esittelivät myös mm. 3D-mallinnuksen voimalasta, johon oli liitetty pelillistä toimintaa. Opiskelijat olivat tehneet myös erilaisia mobiililaitteilla toimivia oppimispelejä; esimerkiksi matematiikkaan liittyen. Näimme myös ammunnan tarkkuusharjoitteluun liittyvän sovelluksen, jonka tilaaja on ollut pistooliammunnassa kilpaileva henkilö. Pelillä on ollut selkeä vaikutus kilpailijan menestymiseen kisoissa. Lisättyä todellisuutta hyödynnettiin murhamysteerissä, jota voitiin pelata oppilaitoksen tiloissa.

Matikkapeli, voimalamallinnos ja AR-murhamysteeri
Tämän vierailuosion päätteeksi kävimme vielä hedelmällistä keskustelua, joka toivottavasti poikii uusia yhteistyömahdollisuuksia. Varmasti opetuksen pelillistäminen on jo nyt todellisuutta monessa paikassa, siksipä tästä veneestä ei kannata pudota.

Iltapäivällä kuulimme paljon mielenkiintoista asiaa (materiaalit) Mobiilipeda-hankkeessa toimivilta henkilöiltä hankekoordinaattori Päivi Kujanpään johdolla. Oli innostavaa ja mielenkiintoista kuulla, miten monella tavalla mobiililaitteita voi käyttää opetuksessa. Esimerkkeinä vaikkapa Virtuaalisairaala, erityisopetus ja työssäoppiminen. Huomasimme, että paljon yhtymäkohtia löytyy myös oman Mobiilistimme kanssa. Samojen asioiden parissa sitä pyöritään puolin ja toisin. Kuulimme myös, miten eri oppilaitoksissa hyödynnettiin GoogleDrivea ja Microsoftin OneDrivea. Parissa oppilaitoksessa oli käytössä opiskelijoiden ePortfoliona Mopo, jota testailimme toukokuussa 2013 Mobiilikesäkoulussa. Työssäoppimisessa ja ammattivalmennuksessa hyödynnettiin kuvia ja videoita sekä uutena oppilaat tekivät työkirjaa (sovelluksena BookCreator). Opiskelijat arvioivat itse omia tuotoksiaan.

Vastavuoroisesti myös me kerroimme Mobiilistin tekemisiä ja kuulumisia. Mobiiliopas todettiin erittäin laajaksi ja sen kautta voi löytää uusia ideoita mobiilioppimiseen ja sen kehittämiseen. Kerroimme lisäksi myös mm. BYOD-projektistamme, jossa opiskelijat käyttävät omia laitteitaan oppimisessa. Iltapäivänkin sessio herätti keskustelua ja toivottavasti myös poikii yhteistyötä ja uusia ideoita ja tekemisiä molemmissa hankkeissa ja hankkeiden jälkeenkin.



Jaana Nuuttila ja Johanna Salmia
Hämeen Ammattikorkeakoulu

perjantai 17. toukokuuta 2013

Ammatilliset opeopiskelijat mobiilikartalle


Opettajan arki ja työnkuva on muuttunut entistä digitaalisemmaksi. Tulevaisuuden ammatilliselta opettajalta odotetaan valmiuksia myös mobiilioppimisen menetelmien ja käytäntöjen hallintaan. Mobiilisti-hanke päätti kerralla laittaa ammattillisten opettajaopintojen opiskelijat ‘mobiilikartalle’ ja järjesti HAMK AOKK:lla kevään aikana kolmeen otteeseen tietoiskutyyppisiä käytännön koulutustilaisuuksia. Osallistujia päivien aikana oli lähes 200 ammatillista opettajaopiskelijaa.



Opiskelijoille tarjottiin neljällä mobiilirastilla seuraavanlaisia teemoja:

Tietoiskuissa kertyi blogiin mobiilibongauksen seurauksena suuri verkosto osaajia ammatillisten opettajaopiskelijoiden kesken. Jos se nyt ei ihan todellisen elämän tarpeita tällä kertaa päädy palvelemaan, niin kuvakulmia ainakin voi ihailla osaamisluonnehdintoineen blogista osoitteessa: http://mobiilitietoiskut.wordpress.com/. Sports-Trackeria hyödynnettiin havainnoinnissa bongaten niin kasveja kuin yksityiskohtia ympäristön rakennuksista. Samalla tallennettiin kuljettu reitti kartalle.



Tietoiskujen yhteydessä opiskelijoiden kanssa keskusteltiin mobiiliuden hyödyistä sekä eri soveltamismahdollisuuksista. Uusia soveltavia ideoita kehittyi mobiilimatkan varrella. Opiskelijoille syntyi kipinä ottaa mobiileita paremmin haltuun sekä viedä asioita oppimiseen ja opetukseen.

Opettajalle tueksi ja opiskelijalle virikkeeksi voi lisäoppia kaivella myös syntymässä olevasta Mobiilioppaasta, joka viilataan valmiiksi 10/2013 mennessä. Nyt jo opas pursuaa paljon kättä pidempää, joten kannattaa tutustua osoitteessa: https://sites.google.com/site/mobiilillaluonnollisesti/

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mukavaa yhdessäoppimista Mobiilikesäkoulussa!

Mobiilikesäkoulua on kiva suunnitella ja vielä mukavampaa on olla siellä mukana!
Katso Magisto- videokooste http://www.magisto.com/video/bgJGZgBQRmIKDUdh

Tänä vuonna levittäydytään puistoon puiden katveeseen. Leppoisa tunnelma, yhdessä tekeminen, mukava luontoympäristö ja moninaiset toimintapisteet muodostavat kokonaisuuden, josta ei kannata jäädä paitsi. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.mobiilikesakoulu.com!


maanantai 28. tammikuuta 2013

Mobiilikesäkoulu tulee taas!


Mitä olisi kesän aloitus ilman Mobiilikesäkoulua? Mobiilikesäkoulu 2013 kokoaa mobiiliudesta kiinnostuneet oppijat ja asiantuntijat yhteen. Tule mukaan kokeilemaan käytännössä, miten esimerkiksi rakennat oman opintojaksosi erilaisten mobiilipedagogisten mallien avulla uuteen uskoon. Missä voi käyttää Mobiilibongaus-mallia tai miten mobiileja voisi hyödyntää työvaiheiden opettelussa? Mukana asiantuntijoina Pasi Silander ja HAMK AOKK.

Tänä vuonna oppiminen tapahtuu yhä lähempänä luontoa mobiiliretkillä, joilla kierretään mobiilipisteitä. Teemoina ovat mPedagogiikka, mTeknologia, mSisällöntuotanto, mJohtaminen, mElämykset ja 3D-ympäristöt. mRetkioppaat johdattavat sinua matkan varrella. Mobiilikesäkoulussa opitaan aidoissa ympäristöissä verkottuen, tietoa jakaen, keskustellen ja siinä kaiken ohessa luonnosta nauttien!

Tapahtuman ohjelma: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma
Ilmoittautumiset 13.5.2013 mennessä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut

Mobiilikesäkoulun 2013 järjestää HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti

Tervetuloa!

Lisätietoja: www.mobiilikesakoulu.com

tiistai 13. marraskuuta 2012

Askelmerkit mPedagogiikkaan

Pedagoginen käsikirjoitus korostui jälleen mobiilitoteutusten suunnittelussa





Jo toistamiseen saimme mobiilistihankkeen järjestämänä kuulla pedagogisista malleista mobiiliopintojaksojen suunnittelun kivijalkana. Pasi Silander johdatti meidät aiheeseen pohdituttamalla, mitä ovat pedagogiset toimenpiteet ja pätevätkö ne mobiililaittein tapahtuvassa oppimisessa.

Silander on kuvannut visuaalisesti erilaisia pedagogisia malleja - niitä tuttuja - näkökulmana mobiilien päätelaitteiden hyödyntäminen oppimisessa. Hän laittoikin meidät osallistujat töihin ja pääsimme heti omien alojemme kautta selittämään toisillemme mallien soveltamisesimerkkejä. Ymmärrystä mallien soveltamisesta antoi varmasti myös tuo alojen kirjo, joka oli edustettuna työpajassa. Se auttoi ymmärtämään myös oman alan soveltamiskohtia.

Paras anti pedagogiikka-työpajasta oli oman toteutussuunnitelman laatiminen omaan opintojaksoon. Piti vääntää rautalankaakin ja tanssiaskeliakin, jotta pääsi jyvälle, miten malleja sovelletaan erilaisiin toteutuksiin. Lopuksi oli hienoa kuulla kunkin omasta toteutussuunnitelmasta; oli niin hienoa huomata, miten syvällä osallistujat olivat omien opintojaksojensa toteutuksessa ja innostuneita uusista malleista sekä näiden kahden asian yhdistämisestä. Mitenkä pääsisi itse osallistumaan tämän kaltaisille kursseille?

Johanna Salmia teki meille päivästä hienon koosteen Magistolla.

Blogikirjoituksen takana:
Lehtorit Anne-Maria Korhonen ja Sanna Ruhalahti,
HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

torstai 6. syyskuuta 2012

Mobiilit Lapin alkukesässä

Kaksi Aktiivi-verkoston hanketta yhdisti voimansa ja järjesti mobiilityöpajan kesän alkajaisiksi Inarissa upeassa ja uudessa Sajos-kulttuurikeskuksessa. Mobiilisti-hanke kävi pitämässä mobiilityöpajan Sápmi Miehtá -hankkeelle. Pajassa taottiin mobiiliasioita sekä laitteiden ja sovellusten että myös pedagogiikan näkökulmasta.

Ote Sápmi Miehtán blogista

”Työpaja oli innostava ja herätti keskustelua mobiilien opetuskäytön eduista, mutta myös siitä, tuovatko mobiilit lisäarvoa opetukseen. Tässä yksi harjoitustyö, jossa pääsimme käyttämään videon editointiohjelmaa. Harjoitteluvaiheessa tuotosta tärkeämpää oli oppia käyttämään itse välinettä. Esimerkiksi videopätkien tekeminen opetukseen on helppoa ja opettajan lisäksi myös opiskelijat voivat tehdä töitään tabletilla videomuotoon. Itse laitteen ja ohjelmistojen lisäksi tutustuimme erilaisiin mahdollisuuksiin hyödyntää tabletteja opetuskäytössä ja opettajat ideoivat, miten he tulevat hyödyntämään mobiileja opetuksessa.
Työpaja yllätti siinä mielessä, että laitteiden käyttäminen on loppujenlopuksi helpompaa kuin esim. minä olin kuvitellut, mutta toisaalta joidenkin sovellusten käyttö vaati kyllä sitä, että joku koulutti (tajusi toimintaperiaatteet). Syyskuussa virtuaalikoulumme opiskelijoiden lähijaksolla tullaan tekemään saamelaiskulttuuriin liittyvä tehtäviä koululle hankituilla iPadeilla. Lisäksi osa (ne, jotka ovat halunneet) mukana olleista opettajista on saanut omat iPadit henkilökohtaiseen opetuskäyttöön. "
Tässä Inarissa tuotettu video:


Kaksipäiväisen pajan toisena päivänä oli vuorossa pedagoginen näkökulma, johdattajana aiheeseen Anne-Maria Korhonen. Seuraavassa Anne-Marian mietteitä:
"Kun laitteisiin ja muutamiin sovelluksiin oli tutustuttu kasvokkain tapahtuneen ohjauksen kautta Inarissa, lähdettiin pohtimaan tarkemmin mobiililaittein tapahtuvaa oppimista. Asiaa syvennettiin ottamalla mukaan pedagogiset mallit oppimisen tukena. Opastus tapahtui etäyhteyksillä Hamkin Mustialan toimipisteestä kauniissa kesäisessä säässä. Osallistujia varten oli tehty Wikispaceen pedagogisia malleja, joita voi soveltaa mobiilioppimisessa - siis silloin, kun oppija on mobiili eli ei ole luokkahuoneessa, vaan esimerkiksi oppimassa työtehtävien äärellä ammattitaitoja. Pedagogiset mallit perustuvat mobiilioppimisessakin jo aiemmin kehitettyihin lukuisiin pedagogisiin malleihin, joita on nyt muokattu mobiilioppimisen näkökulmaan sopivaksi. Malleja on piirtänyt ja kehittänyt Pasi Silander. Wikispacesissa on suunnittelulomakkeita opettajan työkaluksi, kun hän ryhtyy miettimään mobiilioppimisprosessiinsa pedagogiikkaa.
Tilaisuuden etäopettajan (Anne-Maria) mielestä mallien esittely antoi lisäulottuvuutta mobiililaitteiden käyttöön opetuksessa. Tämä väite perustuu niihin esimerkkitapauksiin ja ideoihin, joita heti lähti syntymään Inarin päässä, kun etäopettaja sai mobiilipedagogiikasta kerrottua. Toivottavasti mallit ja suunnitelmalomakkeet ovat nyt kovassa käytössä Inarissa!"




perjantai 3. helmikuuta 2012

Mobiilioppimista äidinkielen opetuksessa

Onko ajalla ja paikalla merkitystä oppimisessa? Missä äidinkieltä kannattaa opiskella? Missä tapauksissa oppimisympäristö kannattaa siirtää luokkahuoneesta pois? Näihin kysymyksiin etsin vastauksia äidinkielen opintojaksolla yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Äidinkielen opiskelemisessa on aina kyse ajattelu- ja opiskelutaitojen kehittymisestä. Kirjoittaessa, kuvatessa tai sarjakuvia tehtäessä on kyettävä jäsentelemään ja perustelemaan ajatuksensa. Olipa oppimisympäristö mikä hyvänsä, tämä on vastassa. Tärkeintä äidinkielen opiskelussa on aina sisältö, ei ympäristö eikä väline. Lyijykynällä pystyy tuottamaan tai olemaan tuottamatta yhtä kirkasta ajattelua kuin uusimmalla tekniikalla.

Mobiilioppiminen ei tee välttämättä opiskelua helpommaksi, vaan vaatii opiskelijalta kykyä säädellä omaa toimintaansa ja löytää motivaatio, vaikka opetus ei olisikaan perinteisessä luokkahuoneessa. Opiskelijan pitää sietää vapautta, jonka luokkatilasta riippumaton opetus aiheuttaa. Oppimisympäristön laajentuessakin on tärkeintä, että opettaja on opiskelijoille läsnä, vaikka ei oltaisikaan luokassa.

Opettajalta mobiilioppiminen vaatii kykyä kestää uusien menetelmien aiheuttamaa epävarmuutta ja rohkeutta kokeilla ja oppia yhdessä opiskelijoiden kanssa. Mobiilioppiminen kehittää kokemusteni mukaan opiskelijoiden ongelmanratkaisu- ja tietotekniikkataitoja, vuorovaikutustaitoja sekä mediataitoja, koska oppiminen on yhdessä kokeilemista ja tekemistä.

Ainakin aluksi mobiilioppiminen lisää ohjauksen tarvetta, sillä menetelmät ja sovellukset ovat uusia sekä opettajalle että opiskelijoille. Yhteistyö mobiilineuvojan kanssa estää kaaoksen opetustilanteissa, joissa kokeillaan uutta. Loppujen lopuksi mitään suurta vahinkoa ei tapahdu, vaikka joutuu myöntämään opiskelijoille, että ei osaa kaikkea.

Anni Rantahalme 
Lehtori, äidinkieli
Omnia

Omnian mobiilioppimisen toteutuksiin voit tutustua osoitteessa:
http://mobiilioppija.wikispaces.com/


torstai 26. tammikuuta 2012

Mobiileilla autenttisuutta oppimiseen

Oppiminen kulkee kädessä
Mobiilius niin oppimisymäristönä kuin oppimisen välineenäkin erilainen toimintaympäristö. Voidaan sanoa, että mobiililaitteet tuovat uudenlaisen mahdollisuuden oppimisen autenttisuuden toteutumiselle. Edessä on uudenlainen mahdollisuus autenttiselle oppimiselle, joka on aidoimmillaan silloin kun  oppimisen kohteena olevasta aiheesta muodostuu merkityksellinen ja energisoiva. Oppimisprosessin olessa  avoin ja jaettu tulee oppimisesta usein merkityksellistä.

Opiskelijalla oman toimintansa subjektina on keskeinen merkitys oman oppimis- ja osaamispolun kehittäjänä. Opiskelijan oma rooli subjektina, tietäjänä, vaatii uteliasta läsnä oloa esimerkiksi työelämän aidoissa tilanteissa. Tämä utelias läsnäolo vaatii sitä, että aidot tilanteet muokkaavat hänen toimintaansa rakentaen tietoa ja osaamista aina uuden tiedon päälle. Tiedonrakentaminen ja osaamisen kehittyminen vaativat opiskelijalta erityisesti osaamisen tunnistamisen ja  reflektion taitoja. 
Mitä sinun autenttinen opetustarjotin sisältää?

Työelämän autenttiset ongelmat poikkeavat selvästi koulumaisista ongelmista ja tämän johdosta on erityisen tärkeää linkittää oppimisen ongelmat autenttisiin työtehtäviin, ongelmiin tai haasteisiin. Aidossa autenttisessa oppimisessa tavoitteena on, että yhdessä kehitetään osaamista. Oikea osaaminen tarkoittaa sitä, että opiskelija pystyy yhdistämään teoreettisen tiedon käytäntöön. Oppimisen tai osaamisen ongelman ollessa aito, autenttinen tilanne herättää sen mielenkiinnon selvittää asiaa syvemmin ja teoreettisemmin. Näin halu tietää ja taitaa tulee sisältä päin ja se yhdistyy käytännön osaamiseen.


Mobiiliope: Mitä autenttisuus on tarkoittaa sinun opetuksessa?

Mobiilioppimisessa opiskelijat ovat pedagogisesti uudessa asetelmassa - autenttisessa tilanteessa. Tämä uusi asetelma edellyttää myös mobiilioppimisprosessin suunnittelulta ja mobiilioppimisen pedagogisilta malleilta uutta näkökulmaa ja uusia pedagogisia tekoja.

Opettajan näkökulmasta opintokokonaisuuden suunnittelu lähtee oppimistavoitteista ja kohderyhmästä sekä aihealueesta. Tämän jälkeen suunnittelussa edetään oppimisprosessin vaiheistamiseen ja pohditaan sopivia opetusmenetelmiä sekä oppimisteknologian suomia mahdollisuuksia päästä opintokokonaisuuden tavoitteisiin.

Bonk, Kim ja Zeng (2006) viitoittavat tutkimuksessaan, että autenttisen oppimisen elementtien merkitys opetuksen saralla kasvaa entisestään tulevaisuudessa. Huomion arvioista on myös se, että vaikutuksellisimmaksi opetusteknologiseksi mahdollisuudeksi kohdejoukko koki langattoman oppimisen mahdollisuudet. Oppimisen on siis kuljettava mukana takataskussa entistä enemmän, jotta opiskelija voi kehittää aidosti omaa asiantuntijuuttaan työelämän osaamisvaatimuksiin.

Autenttisen oppimisen mahdollisuuksien vahvistaminen edellyttää opetusta, joka käyttää aitojen ammatillisten toimintatilanteiden ja asiantuntijakulttuurin kanssa yhteensopivia työtapoja ja -opetuskäytänteitä.


Omaa autenttista mobiiliopetusta voisi tarkastella mukaillen Herrington, Reeves & Oliver (2010) julkaiseman yhdeksän autenttisen elementin pohjalta; tarjoaako opetuksesi:

1) autenttisen kontekstin/ linkityksen todelliseen työelämään
2) aitoja/autenttisia tehtäviä
3) yhteyden asiantuntijaosaamiseen ja - työskentelyyn
4) monipuolisia rooleja ja näkökulmia
5) mahdollisuuden työskennellä yhteisöllisesti
6) reflektointimahdollisuuksia

7) tietämyksen ilmaisemista ja hiljaisen tiedon esille nostamista
8) ohjausta ja tukea oppimisprosessin kriittisissä vaiheissa (scaffolding)
9) autenttista arviointia oppimistehtäviin

Tämän päivän työelämä odottaa oma-aloitteisia käytännön osaajia ja tekijöitä, jotka osaavat itse johtaa omaa työtään. Tämä edellyttää opiskelijalta harjaantumista jo opiskeluaikana ammattiin ja työtehtäviin liittyvien käytännön ongelmien ja kysymysten löytämiseen työyhteisöistä ja -tehtävistä, puhumattakaan ratkaisujen löytämisestä. Tässä opettajilla on merkittävä rooli autenttisten oppimisprosessien ja - tilanteiden luomisessa. Mobiiliopettajan on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan millaisia autenttisia oppimistilanteita on itse tarjoamassa ja tuomassa opetukseen.

Autenttisuutta etsimässä,
HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu/
Anne-Maria Korhonen ja Sanna Ruhalahti



Lähteet:

Aarnio, H., Enqvist, J. & Helenius, M. (toim.) 2002. Verkkopedagogiikan kehittäminen ammatillisessa koulutuksessa ja työssäoppimisessa: DIANA –toimintamalli


Herrington, Reeves and Oliver (2010)
A Guide to Authentic e-Learning
http://www.line.co.uk/book-reviews/a-guide-to-authentic-e-learning-by-herrington-reeves-oliver/

Kim, K.-J., & Bonk, C. J. (2006). The Future of Online Teaching and Learning
in Higher Education.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

mWorkshoppausta


Tiistaina kokoontui parisenkymmentä HAMKilaista workshoppiin käynnistämään Mobiilisti-hankkeen toimenpiteitä. Silanderin Pasi johdatti mPedagogiikkaan: "on-demand", "ad hoc-ohjaus", "scaffolding", "just-in-time" jne. puhutti ja mietitytti, mutta pidetään mielessä, että opimme vain ajattelemalla :)

Alustusten ja esimerkkien jälkeen mTiimiydyimme eli ryhdyimme raakaan mTyöhön ;) mNäytöt, mToimisto, mTuottaminen ja muut mRyhmät listasivat kynät sauhuten (lue näppäimet hehkuen) ideoita kehitettävistä asioista. Kertyihän niitä ja jatkotyöstöä on luvassa!

Päivän päätteeksi kuulimme opastusta Android-käyttiksen ja -ohjelmistojen käyttöön - "täbbäilemisiin" :)