Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiilisovellus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiilisovellus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. joulukuuta 2012

Pitääkö joulua hallita?

Kollegan kanssa puhuttiin joulukiireistä. Lapset odottavat innolla joulua ja tuntuu, että on 1000 asiaa, mitä pitää muistaa. Kävikin ilmi, että joillakin on tätä varten tehty työkaluja. Yhdessä pohdittiin asiaa ja luotiin näin uusi ‘Joulun hallintasuunnitelma’. Jokainen voi halutessaan käyttää tätä työkalua - luokaa itsellenne kopio ja muokatkaa sitä juuri omiin tarpeisiin sopivaksi joulun hallitsemisen työkaluksi. Voitte myös kokeilla erilaisia mobiilisovelluksia; näitäkin löytyy jouluun liittyen valtavat määrät.
Hallintasovellus: Joulusuunnitelma (LUO KOPIO)

Ottakaa lapset mukaan joulun suunnitteluun. Siten voitte yhdessä perheenä päättää, mistä teidän joulunne koostuu. Suunniteltu toiminta on hallittua ja vähentää sekä työtä että stressiä. Näin joulusta tulee mukavaa aikaa kaikille perheenjäsenille ja samalla säästyy ajan lisäksi myös rahaa.

Ei ole yhtä oikeata joulua
Jokaisen joulu on erilainen. Voitte suunnitella perinteisen joulun, kestävän joulun tai kansainvälisen joulun. Voitte ottaa mukaan teille tärkeitä asioita ja tuoda uusia tuulia vaikkapa muista kulttuureista. Voitte valita, teettekö asioita itse vai hankitteko jotain valmiina. Tämäkin voi vaihdella vuosittain. Näin joulusta tulee kuitenkin omannäköisenne. Suunnittelun avulla tehtäviä voi laittaa tärkeysjärjestykseen, pilkkoa osiin, ajoittaa oikein ja antaa jonkun muun hoidettavaksi. Marttoja kannattaa uskoa: “Siivoa komero, jos aiot viettää siellä joulun.” Joulua ei tarvitse hallita, mutta etukäteen suunnittelu vapauttaa joulusta nauttimiseen!




Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Annika, Johanna ja Lotta, HAMK

perjantai 9. marraskuuta 2012

Tulossa Mobiilit älypuistot -webinaari ti 13.11. klo 10


Mobiilisti -hankkeen webinaarissa Hannu Äystö (HAMK Lepaa) kertoo mitä ovat älypuistot, mitä niissä tehdään ja miten mobiiliutta hyödynnetään puistoissa. Lepaan monipuoliseen puistoon ollaan rakentamassa älypuistoa, joka esittelee uusimpia sovellusmenetelmiä ja ideoita. Älypuisto lanseerataan elokuussa Lepaa 2013 -näyttelyn yhteydessä.

Webinaari pidetään tiistaina 13.11.2012 klo 10.00-10.30 osoitteessa https://connect.funet.fi/mobiilisti

Tervetuloa kuulolle!



Webinaarin tarjoaa ESR-rahoitteinen Mobiilisti-hanke.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

maanantai 27. helmikuuta 2012

Älykkäät laitteet ja sovellukset tekevät työskentelyn helpommaksi ja mukavammaksi

Kuluvan syksyn aikana olemme kartoittaneet erilaisia luonnonvara-alaan liittyviä mobiilisovelluksia, laitteita ja ohjelmia. Alussa tuntui, ettei niitä ole niin paljon, mutta kun etsii, niin löytää. Tässä haluamme kertoa yhdestä hyvästä turvallisuusvälineestä, joka on ajankohtainen melua tuottavien koneiden kanssa työskenteleville, esim. metsurille ja maanviljelijöille.

Peltor tuottaa paljon erilaisia metsurin turvavarusteita ja useampiin on myös yhdistetty tekniikkaa.
Peltor WS4 Alert Bluetooth headset M2RXS7AWS4 -kuulonsuojaimessa on kaikki tarvittava ilman välijohtoja ja adaptereita. Peltor WS Alert Bluetooth -kuulonsuojaimen avulla saadaan langaton bluetooth -yhteys matkapuhelimeen. Voit kuunnella radiota stereona ja säätää sitä sillä tavalla, että kumminkin kuulet, mitä ääniä lähiympäristössä on.

Ympäristömikrofoneilla kuulet lähiympäristössä olevat puheet ja työskentelevien koneiden ja laitteiden äänet. Kuulosuojaimet toimivat vähän kuin lääkärin stetoskooppi, erityisesti jos laittaa täysillä päälle. Silloin voit kuunnella myös mitä kaverit puhuvat, vaikka olisivat 4 m etäisyydellä ja traktori käynnissä.

Melukompensoitu mikrofoni suodattaa tehokkaasti ympäristön ääniä. Mitä lähempänä mikrfoni on suuta, sitä paremmin se osaa erotella puheen melusta. Kuulokkeet sammuttavat radion, jos se on pääällä, kun joku soittaa. Kestää joitakin sekunteja ja kuulet, kun puhelin soi. Voit vastata painamalla painiketta kuulosuojaimessa tai puhelimesta. Soittaja ei tunnista, että sinulla on työkoneita ympärillä käynnissä (esim. traktori tai moottorisaha). Näin on myös mahdollista osallistua niin kuuntelemalla tai itse puhumalla Adobe Connect -verkkokokoukseen, vaikka työskentelet traktorilla. Adobe Connect edellyttää 3G -verkkoa.

Metsästytilanteissa on mahdollista käyttää Peltor WS Alert -suojainta langattomasti radiopuhelimen kanssa, jossa on bluetooth -yhteys. Linjan voi aukaista joko manuaalisesti radiopuhelimen PTT - kytkimellä tai vähäisessä melussa VOX - ääniohjauksella.

Tärkeätä on, että aina testaat suojaimen ja matkapuhelimen yhteensopivuuden ennen käyttöönottoa.



Terveisin: HAMK Ammattialan mOhjelmat