Näytetään tekstit, joissa on tunniste pedagogiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pedagogiikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: Pelejä, paikkatietoa ja teknologiaa!

Mobiilipedagogiikka jo hallussa - ota seuraava askel kohti uusia teknologioita ja pelillistä oppimista!
Lähde: Aamulehti
Teknologiakeitaalla pääset toimimaan robottien ohjaamana Saskyn Katja Helanderin avulla sekä ihmettelemään 3D-printtausta, erilaisia laitteita sekä puettava teknologiaa, joiden saloihin sinua opastavat Marko Rantanen ja Jaakko Vasko HAMKista sekä Pete Stockley Omniasta. Sensoreita voi käyttää monenlaiseen mittaamisen ja SomePöytä koostaa yhteen kaikki keskeiset somekanavat. Nämä otat haltuun Tiedeluokka-hankkeen Terhi Häyrisen ja Ari Shemeikan, IlonaIT:n Risto Korhosen sekä Antti Syväsen taitavassa ohjauksessa.
Lähde: ITK (kuvaaja: Johanna Salmia)
Pelillisyys on oppimisessa in. Ota haltuun erilaisia pelialustoja ja -mekaniikkoja sekä rakenna omia oppimispelejä. Pelien saloihin sinua johdattavat Mauri Laakso, iClass Finland Education Networkin Jukka Sormunen, Lentävän Liitutaulun Riku Alkio, Valopin Jarmo Tanskanen sekä HAMK Mustialan opiskelijaosuuskuntien näppärät nuoret. Erilaisiin havainnointi- ja maaston mittausvälineisiin saat opastusta HAMKilaisten Ulla-Maija Knuutin ja Esa Linetolan sekä osuuskunnan opiskelijoiden hellässä huomassa.
Mobiilikesäkoulussa opitaan yhdessä, hyvässä ja asiantuntevassa hengessä ja kahden päivän jälkeen mobiilireppusi on täynnä uusia ideoita. Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 12.5. mennessä.
Mobiilikesäkoulu järjestetään 21.-22.5.2014 Tammelan Mustialassa.
Hinta: 195 e/2pv + majoitus, 120 e/1pv
Mobiilikesäkoulun 2014 järjestävät HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti, Mobiilikesäkoulu


Tervetuloa!
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi
Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: mobiilipedagogiikkaa ja luokkahuoneen haltuunottoa!

Mobiilipedagogiikan ja luokan haltuunotto ja menetelmänä käytännön harjoitukset tästä näkökulmasta katsottuna - tästä liikkeelle!
Pedagogiikkakeitaalla luvassa on oppimisaihioiden tuottamista mPeda-kärjen Pasi Silanderin johdatuksella. Mobiiliportfoliohin perehdytään AOKKn Anne-Maria Korhosen ja Tarjaleena Tuukkasen hellässä huomassa. Voit myös ottaa haltuun oppimisblogit ja mobiiliohjauksen, joihin sinua opastavat Hamilaiset Menna Rantala, Riitta Lehtinen ja Omnian Kaisa Jussila.
Matka jatkuu Luokkahuoneeseen, jossa otat haltuun Samsungin Digiluokan Markus Saviaron johdolla ja päästät luovuutesi valloilleen videotarinoissa ja eJulkaisuissa, joihin sinua johdattavat Pauliina Venho Omniasta, Anne Rongas eOppimiskeskuksesta ja Päivi Hollanti HAMKista. Opit tuottamaan yhteisöllisesti eri alustoille ja luomaan oppimiskokonaisuuksia eneregisen naisporukan johdatuksessa. Mukana siis HAMKilaiset Jaana Nuuttila, Terhi Thuneberg, Lotta Linko, Pia Rupponen ja Hanna-Kaisa Sulonen. Ja jos jokin jäi vielä askarruttamaan mobiileissa ja eri sovellusten hyödyntämisessä, voit aina kääntyä aina innoittavan Kindan Pauliina Mäkelän puoleen!


Mobiilikesäkoulussa opitaan yhdessä, hyvässä ja asiantuntevassa hengessä ja kahden päivän jälkeen mobiilireppusi on täynnä uusia ideoita. Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 12.5. mennessä.
Mobiilikesäkoulu järjestetään 21.-22.5.2014 Tammelan Mustialassa.
Hinta: 195 e/2pv + majoitus, 120 e/1pv
Mobiilikesäkoulun 2014 järjestävät HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti, Mobiilikesäkoulu


Tervetuloa!
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi
Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi


perjantai 14. helmikuuta 2014

Mobiilikesäkoulun 2014 teemat

Varmista paikkasi ja tule mukaan oppimaan, verkottumaan, jakamaan ja keskustelemaan Mustialan idyllisessä ympäristössä! 
Mobiilikesäkoulussa sinulla on mahdollisuus ottaa mobiili haltuun ja viedä se omaan työhösi. Oppaina toimivat eri alojen asiantuntijat - ja kaikki osallistujat omilla kokemuksillaan ja yhteisellä oppimisella. Oppiminen tapahtuu teemoitetuilla mobiiliretkillä eri mobiilipisteitä kiertäen.


Mobiilikesäkoulussa on tänä vuonna 6 erilaista teemaa. Tässä hiukan avattuna, mitä eri teemojen alta löytyy:
  • mPedagogiikka: opi mm. miten rakennat opintojaksosi erilaisten mobiilipedagogisten mallien avulla aidoissa oppimisympäristöissä toimivaksi tai kuinka opiskelija tuottaa ePortfoliota
  • mTeknologia: tutustu esim. mobiililaiteuutuuksiin, Microsoftin kosketusnäyttöpöytään mobiilin jakamisen alustana ja 3D-printtaukseen.
  • mPelit ja paikkatieto: ota pelillisyys osaksi opetusta hyödyntämällä esim. geokätköilyä oppimisessa ja rakenna omia paikkatietoon sidottuja tehtäväratoja.
  • Täydennetty todellisuus: hae ideoita opetuksen monipuolistamiseen uusilla ulottuvuuksilla: kuule ja näe, miten täydennettyä todellisuutta on jo hyödynnetty opetuksessa ja mitä sillä voi helposti toteuttaa.
  • 3D: kokeile erilaisia 3D-virtuaaliympäristöjä ja perehdy niiden käyttöön oppimisessa
  • mLuokka: opi tuottamaan mobiilivideotarinoita sekä mobiilioppikirjoja tai liity luokkaan omalla mobiililaitteellasi tuottamaan oppimiskokonaisuutta

Ilmoittautumiset 12.5.2013 mennessä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut
Mobiilikesäkoulun 2014 järjestävät HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti


Tervetuloa mukaan!


Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi

Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: tekemistä, tuottamista, siinä ohessa kokemuksia, ideointia ja verkottumista!


Valitset teemaksi sitten elämykset, sisällöntuotannon tai teknologian, saat kokenutta väkeä johdattamaan itsesi mobiilioppimisen pariin. Elämysretkellä ItsLearningin Marko Mäkilän ja Hamin luonnossa viihtyvän Jouko Lindroosin yhteistoiminta antaa uutta näkökulmaa oppimiseen. Teknologiassa ja sisällöntuotannossa johdattajina ovat pitkän linjan opettajat Rauno Laine ja Annika Michelson. Ja kaikki toiminta tapahtuu pisteillä käytännön harjoitusten kautta!

Pedagogiikan perusteita opit Pasi Silanderin johdolla ja perehdyt samalla oppimisblogin teettämiseen ja tuottamiseen. Menna Rantala ohjaa sinut mobiilinäyttöjen pariin. Riitta Lehtinen avaa valokuvan voimaa ja kuvien käyttämistä itsensä kehittämisessä ja ilmaisussa. Mobiilianimaatiot oppimisessa avautuvat sujuvasti Pauliina Venhon ohjauksessa. Ulla-Maija Knuutin kanssa pääset tallentamaan ympäristön havaintoja reittikartalle. Voit tutustua virtuaalipuimuriin ja sen oppimiskäyttöön sekä AduSalin Mikko Liukkosen johdolla tehdä lisätyn todellisuuden sovelluksia. Ja lopuksi voit vielä opetella muokkaamaan valokuvia ja tuottamaan monimediaisia muistiinpanoja sekä helppoja markkinointi- tai koostevideoita.

Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 13.5. mennessä.
Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Tervetuloa!


Lisätietoja: www.mobiilikesakoulu.com
Mobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu
Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tätä opit Mobiilikesäkoulussa: mobiilipedagogiikkaa ja monimediaista sisällöntuottamista!


Teemana mobiilipedagogiikka ja menetelmänä käytännön harjoitukset tästä näkökulmasta katsottuna - no tottakai! Tätä tarjoaa Mobiilikesäkoulun pedagogiikkaretki AOKKn opeopettaja Anne-Maria Korhosen asiantuntevalla johdolla.

Retkellä voit perehtyä mm. oppimisen muutokseen ja luoda mobiiliportfoliota mPeda-asiantuntija Pasi Silanderin johdatuksessa, toteuttaa mobiilitentin Sari Suomalaisen opastuksessa tai perehtyä mobiileihin käsitekarttoihin Briitta Hiitolan vetämänä. Tästä matkasi jatkuu tuottamaan monimediasia videoita, innoittavia sarjakuvia ja mobiilitarinoita oppimistehtävinä, joihin sinua johdattelevat Pete Stockley, Terhi Thuneberg ja moniosaaja Anne Rongas. Vielä kun opit yhteisöllisyyden salat Googlen Ari Lampelan avustuksella ja erilaisten monimediasten muistiinpanojen ja muokattujen kuvien tekemisen Jaana Nuuttilan asiantuntevassa opastuksessa, olet valmis toteuttamaan omat mobiiliopintojaksosi!





Älä jää yksin - Mobiilikesäkoulussa opitaan yhdessä, hyvässä ja asiantuntevassa hengessä ja kahden päivän jälkeen mobiilireppusi on täynnä uusia ideoita. Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivien aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 13.5. mennessä.
Hinta: 195 Eur/2 pv+majoitus, 120 Eur/1 pv

Tervetuloa!


Lisätietoja: www.mobiilikesakoulu.comMobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu
Outi Vahtila, 0500-121261, outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi

Opintojakson toteutus täysin mobiilina

Hämeen ammattikorkeakoulun Maaseutuelinkeinot -koulutusohjelman Talliympäristö -opintojakson yhteydessä testattiin HAMKin tietojärjestelmien toimivuutta mobiililaitteella opiskelijanäkökulmasta. Testauksella haluttiin varmistaa, että opiskelija pystyy suorittamaan koko opintojakson mobiililaitetta hyödyntäen alkaen opintojaksolle ilmoittautumisesta arvosanan toteamiseen. Testauksessa käytössä oli Samsung Galaxy Tab 10.1.


Testaus osoitti mobiilien käytön olevan mahdollista ja sujuvaa kaikissa vaiheissa. Sähköpostin pystyy määrittelemään mobiililaitteeseen niin, että postit tulevat suoraan laitteeseen ja uusista viesteistä saa ilmoituksen. HAMKin intranet-sivut toimivat myös, vaikka välillä pitää hyväksyä erilaisia varmenteita.


Opintojakson toteutus täysin mobiilina ei kuitenkaan tarkoita vain sitä, että oppilaitoksen järjestelmiä pystyy käyttämään kännykällä tai tabletilla ja aiemmin suunniteltu toteutus on parhaimmillaan sellaisenaan. Mobiiliopiskelu edellyttää myös opintojakson sisällöllistä suunnittelua, jolloin myös tehtävät voidaan suorittaa mobiililaitteella ja ne on ajateltu uudesta näkökulmasta.

Tässä vaiheessa astuvat kuvaan myös mobiilipedagogiset mallit, joiden avulla voidaan rakentaa koko opintojakson oppimisprosessi tai yksittäinen mobiilioppimistilanne. Mallit auttavat opettajaa jäsentämään ja ohjaamaan oppimistilanteiden ja prosessin suunnittelua. Niitä voidaan käyttää sellaisenaan, yhdistellen tai soveltaen eri asetelmiin ja tilanteisiin.

Uusi ajattelutapa voi tapahtua vaikka siten, että opiskelija ei enää palautakaan kirjallista raporttia harjoitteluistaan sähköpostilla opettajalle tai dokumenttilinkkinä Moodleen, vaan pitää mobiilia oppimispäiväkirjaa blogiin tuottaen sinne muokattuja kuvia teksteineen tai monimediaisia videoita. Miksei palautettava tehtävä voisi olla myös vaikka kokonaan kuvista ja videoista koostuva. Tai jostakin sopivasta tilanteesta voisi lähettää myös livevideota opettajan tai muidenkin katseltavaksi. Alla esimerkkinä 'Peukun' mobiilitarina:


Myös oppimateriaaliin pitää kiinnittää huomiota - mobiililaitteet eivät välttämättä ole parhaita pitkien tekstien lukemisessa. Miksei voisi ajatella, että oppimateriaalikin voisi olla, ainakin jossain määrin, ääni-, kuva- tai videomuodossa. Samaten opettajan antama palautekin voisi olla ääni- tai videoleike.



Lisää tietoa mobiilipedagogista malleista saat tästä linkistä.
Mobiilipedagogiikkaan ja vaikkapa mobiiliin sisällöntuotantoon pääset tutustumaan Mobiilikesäkoulussa.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Ota uusimmat mobiiliopit haltuun!


Haluatko oppia hyödyntämään Mobiilisti-hankkeessa tuotettuja mobiilipedagogisia malleja (http://bit.ly/mpedamallit), luomaan mobiilitentin tai uppoutua oppimisblogin saloihin? Voisitko hyödyntää mobiilikarttoja, -reittejä ja -tunnistusta opetuksessa? Saisitko itse luoduista mobiilipeleistä ja lisätystä todellisuudesta uutta virtaa opetukseen? Tai voisitko teettää oppimistehtäviä kirjallisten dokumenttien sijaan mobiilitarinoina, -animaatioina tai monimediaisina videoina?

Opettaja, kouluttaja tai kehittäjä, esimiestehtävissä toimiva tai opiskelijoita ohjaava: olethan mukana itsekin kehityksen kärjessä!
Mobiilikesäkoulu HAMKin Mustialan yksikössä Tammelan kunnassa 22-23.5.2012 auttaa sinua ottamaan hyödyt irti mobiileista! Tänä vuonna voit osallistua tähän mobiilioppimisen koulutustapahtumaan usean eri teeman kautta. On näkökulmasi sitten pedagogiikka, teknologia, sisällöntuotanto tai johtaminen, 3D ja pelit tai vaikkapa Elämykset, saat varmasti uutta potkua työhösi Mobiilikesäkoulun kautta. Kesäkoulussa liikutaan ryhmissä hajautuen eri tehtäväpisteille, joissa opitaan käytännössä mobiilien hyödyntämisen menetelmät, jotka voi heti ottaa käyttöön. Voit jo nyt testata leikkimielisesti, mitkä teemat soveltuisivat sinulle parhaiten: http://bit.ly/teemaretkikysely

Tutustu tarkemmin eri pisteiden sisältöihin ja kesäkoulupäivine aikatauluihin täällä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma

Mukana Mobiilikesäkoulua toteuttamassa tänä vuonna ovat mm. Mobiilisti- ja SILC-hankkeet, ItsLearning, IlonaIT, Google, Pasi Silander, Anne Rongas ja Pauliina Mäkelä.

Ilmoittaudu sinäkin mukaan osoitteessa http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut 13.5. mennessä.
Tervetuloa!



Mobiilikesäkoulu Facebookissa: https://www.facebook.com/mobiilikesakoulu


























Outi Vahtila, 0500-121261,
outi.vahtila(at)hamk.fi
Johanna Salmia, 050-5749555, johanna.salmia(at)hamk.fi


maanantai 28. tammikuuta 2013

Mobiilikesäkoulu tulee taas!


Mitä olisi kesän aloitus ilman Mobiilikesäkoulua? Mobiilikesäkoulu 2013 kokoaa mobiiliudesta kiinnostuneet oppijat ja asiantuntijat yhteen. Tule mukaan kokeilemaan käytännössä, miten esimerkiksi rakennat oman opintojaksosi erilaisten mobiilipedagogisten mallien avulla uuteen uskoon. Missä voi käyttää Mobiilibongaus-mallia tai miten mobiileja voisi hyödyntää työvaiheiden opettelussa? Mukana asiantuntijoina Pasi Silander ja HAMK AOKK.

Tänä vuonna oppiminen tapahtuu yhä lähempänä luontoa mobiiliretkillä, joilla kierretään mobiilipisteitä. Teemoina ovat mPedagogiikka, mTeknologia, mSisällöntuotanto, mJohtaminen, mElämykset ja 3D-ympäristöt. mRetkioppaat johdattavat sinua matkan varrella. Mobiilikesäkoulussa opitaan aidoissa ympäristöissä verkottuen, tietoa jakaen, keskustellen ja siinä kaiken ohessa luonnosta nauttien!

Tapahtuman ohjelma: http://www.mobiilikesakoulu.com/ohjelma
Ilmoittautumiset 13.5.2013 mennessä: http://www.mobiilikesakoulu.com/ilmoittautuminen-maksut

Mobiilikesäkoulun 2013 järjestää HAMK, Mobiilisti-hanke ja SILC-hanke
Twitter: @mkesakoulu
Facebook: Mobiilisti

Tervetuloa!

Lisätietoja: www.mobiilikesakoulu.com

tiistai 13. marraskuuta 2012

Askelmerkit mPedagogiikkaan

Pedagoginen käsikirjoitus korostui jälleen mobiilitoteutusten suunnittelussa





Jo toistamiseen saimme mobiilistihankkeen järjestämänä kuulla pedagogisista malleista mobiiliopintojaksojen suunnittelun kivijalkana. Pasi Silander johdatti meidät aiheeseen pohdituttamalla, mitä ovat pedagogiset toimenpiteet ja pätevätkö ne mobiililaittein tapahtuvassa oppimisessa.

Silander on kuvannut visuaalisesti erilaisia pedagogisia malleja - niitä tuttuja - näkökulmana mobiilien päätelaitteiden hyödyntäminen oppimisessa. Hän laittoikin meidät osallistujat töihin ja pääsimme heti omien alojemme kautta selittämään toisillemme mallien soveltamisesimerkkejä. Ymmärrystä mallien soveltamisesta antoi varmasti myös tuo alojen kirjo, joka oli edustettuna työpajassa. Se auttoi ymmärtämään myös oman alan soveltamiskohtia.

Paras anti pedagogiikka-työpajasta oli oman toteutussuunnitelman laatiminen omaan opintojaksoon. Piti vääntää rautalankaakin ja tanssiaskeliakin, jotta pääsi jyvälle, miten malleja sovelletaan erilaisiin toteutuksiin. Lopuksi oli hienoa kuulla kunkin omasta toteutussuunnitelmasta; oli niin hienoa huomata, miten syvällä osallistujat olivat omien opintojaksojensa toteutuksessa ja innostuneita uusista malleista sekä näiden kahden asian yhdistämisestä. Mitenkä pääsisi itse osallistumaan tämän kaltaisille kursseille?

Johanna Salmia teki meille päivästä hienon koosteen Magistolla.

Blogikirjoituksen takana:
Lehtorit Anne-Maria Korhonen ja Sanna Ruhalahti,
HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pedagogiset mallit mobiilioppimisen tukena

Saimme kuunnella Pasi Silanderin asiantuntevaa luentoa 12.4.2012 Hamk ammatillisella opettajakorkeakoululla aiheesta pedagogiset mallit mobiilioppimisen tukena. Yhteenvedoksi suunniteltiin seinälle ripustettavaa, paperista julistetta malleista ja niiden käyttötarkoituksesta. Visuaalisuus auttaa omaksumaan ja oppimaan uutta tietoa, jonka vuoksi me opettajatkin halusimme kuvia. Odotan innolla kaaviokuvaa työhuoneeni seinälle! Kertausta ja toistoa - tässä vielä otsikkotasolla pieni pala Pasi Silanderin soveltamista malleista kiinnostuneille. Pasi Silander sovelsi mobiilinäkökulmat aikaisemmin kehitettyihin erilaisiin pedagogisiin malleihin. Hän esitteli meille kuusi erilaista mallia. Lisää malleja odotetaan syntyvän nyt, kun päästiin käsitykseen, miten niitä mobiilimaailmaan voisi soveltaa. Yhteistä kaikissa malleissa on niiden sopivuus autentisiin oppimistilanteisiin, ammatillisessa koulutuksessa esimerkiksi työpaikoilla oppimiseen.

1. Työvaiheiden tai prosessin opettelu. Tämä sopii erityisesti kaikkeen proseduraalisen tiedon tai toimintaprosessien opetteluun esimerkiksi työpaikoilla. Autentisissa tilanteissa on keskeistä ohajata oppijan havainnointi niin kokonaisprosessiin kuin prosessin yksittäisiin vaiheisiinkin. Autentisten tilanteiden prosessin ja työvaiheiden taltiointi mobiililaitteilla sekä taltioidun tiedon prosessointi, jäsetäminen ja analysointi jälkikäteen tuovat oppimisen ratkaisun. Malli on seitsemän vaiheinen ja tuleekin varmistaa, että kaikki kohdat toteutetaan ennalta laaditun suunnitelman mukaan, jottei oppimisprossi jää kesken.

2. AEFIRIP-malli. Tässä mallissa nähdään mobiilioppimisprosessi oppijan aktiivsena tiedonrakenteluprosessina, jossa hyödynnetään mobiililaitteita. Oppija toimii interaktiossa ympäristön ja muiden oppijoiden kanssa. Mobiilien vahvuus tässä mallissa on erityissti oppimisen ohjauksessa ja oppimisprossin dokumentoinnissa, joka tapahtuu autentisissa ympäristöissä. Mallin avulla voi suunnitella pedagogisesti mielekkään ja intentionaalisen mobiilioppimisen prosessin, jossa oppijan oppimista tuetaan ja ohjataan mobiilioppimistilanteissa.

3. Case-pohjainen mobiilioppiminen. Jotta tämän mallin tavoitteet täyttyvät, pitää ottaa tarkasteluun usea case eli tapaus, joita lähdetään analysoimaan. Yhtä tapausta ei käytetä kokonaisuutena, vaan kustakin tapauksesta nostetaan esille tietyt asiat. Havainnointia tuetaan mobiililaitten. Näin saadaan havainnoitua myös tiettyä yleistettävyyttä asioille, kun tarkastellaan, mitä yhteistä tapauksista löytyy.

4. Mobiilibongaus. Tämä tuntui olevan tilaisuuden yleisön suosikkimenetelmä. Mentelmän avulla rakennetaan oppimisprosessi, jossa tietoa etsitään autenttisista ympäristöistä, se tallennetaan mobiililaitteella, analysoidaan (tunnistetaan), luokitellaan ja tarkastellaan kokonaisuutena. Kiintoisa kohta tässä oppimisprosessissa on notaatio-vaihe. Tämä tarkoittaa ajattelustrategiaa siitä, miten tunnistaminen tapahtuu. Notaatiot voidaan mobiilisti tuotetun aineiston päälle viedä uusin keinon, esim. äänellä, puhekuplin jne.

5. Reflektiivinen toiminnallinen ongelmanratkaisu. Malli perustuu oman toiminnan analysointiin autenttisissa tilanteissa. Se lähtee ongelman asettelusta ja tilanteiden taltioinnista vastaten kysymyksiin mitä ja miten. Analysointi tapahtuu ääneen ajattelemalla (annotointi) tuotetun materiaalin päälle. Reflektointi tapahtuu mobiilioppimispäiväkirjaan vastaten kysymykseen miksi.

6. Mobile inquiry learning. Malli pohjautuu tutkivaan oppimiseen, jonka eri vaiheissa hyödynnetään mobiililaitteita tiedonhankinnassa. Kerätyn tiedon perusteella päädytään ongelmanratkaisuprosessiin, jossa tehdään päätökset toiminnasta. Malli päättyy reflektion tekemiseen, jonka tulos hyödyttää oppijaa seuraavissa työtehtävissä ja sen ongelmissa.

Mallien vaiheista kiinnostuneille on lisätietoja luvassa mobiilistin sivuilla. Visuaalisuus auttaa hahmottamaan nämä mallit, jonka jälkeen on hyvä lähteä tutustumaan malleihin omien opetuskokonaisuuksien kautta.

Lähde: Pasi Silander. 12.4.2012

Kirjoittajat: Anne-Maria Korhonen ja Sanna Ruhalahti / HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu

tiistai 11. lokakuuta 2011

“Oppiminen on aina muutosta”


Lokakuisena maanantaina lähes kaksikymmentä henkeä oli kokoontunut syventymään mobiilioppimisen pedagogisiin lähtökohtiin. Aiheeseen meidät johdatteli mobiilioppimisen asiantuntija Pasi Silander.

Mobiilioppimisessa oppija on mobiili ja se haastaa ohjaajat/opettajat uudenlaiseen tilanteeseen.
Mobiililaitteet mahdollistavat oppimisen ja ohjauksen autenttisissa tilanteissa. Tämä tuo uutta lisäarvoa oppijalähtöiseen ohjaukseen (on demand). Mobiilioppimisen käyttökohteet ovat hyvin laajat, totesi Pasi Silander.

 

Oppimisen syklillä prosessimaisuuteen.
Oppimisen syklin kertaaminen palautti osallistujat pohtimaan oppimisen syvintä olemusta, prossessimaisuutta. Motivaation merkitystä oppimisen syklissä pohdittiin ja lopputulemana oli, että motivaatiota tarvitaan joka vaiheessa. Mutta myös ohjaajana sitä voi synnyttää. Syväsuuntautuneeseen oppimiseen tarvitaan uudenlaisten tietorakenteiden syntymistä, käsitteiden välisten yhteyksien muuttumista ja soveltamista.

Lopuksi harjoittelimme mobiilioppimis- ja ohjausprosessin mallintamista. Mobiilia oppimista voidaan hyödyntää laajasti ja monessa oppimisen vaiheissa ja poluilla. Otetaan siis yhteisesti opettajan teleskooppikäsi käyttöön ja luodaan innostavia oppimisen mobiileja polkuja (SR).

Yhteissuunnittelua Visamäen kampuksella