Nyt alkaa!
Confrensissa on enemmän Suomalaiset kuin muita kansalaisuuksia.
torstai 29. marraskuuta 2012
InnoOmnialaiset Berliinissa!
Olemme Berliinissä, Online Educa Berlin 2012 Conferensissa! :)
Monia kiinnostavia sessioita on suunniteltu ja meidän oma esitys on tänään myös!
Näin, saavuimme tähän:
Monia kiinnostavia sessioita on suunniteltu ja meidän oma esitys on tänään myös!
Näin, saavuimme tähän:
torstai 22. marraskuuta 2012
mHarjoittelu – kokemuksia Moodlen mobiilipalvelusta
HAMK:n
Mustialan yksikössä kokeiltiin kuluneen kesän aikana Maatilaharjoittelun
ohjauksessa Moodlen mobiilipalvelun toimivuutta. Kokemuksia kertyi ja
kehitettävää löytyi. Harjoittelijoita levittäytyi maailmalle kaikkiaan 71
kappaletta, joista kaukaisimmat Australiaan saakka. Pitkän matkan lisäksi
löytyi siis myös aikaeroa, joka tuli huomioida lähetysajankohdan valinnassa.
Harjoitteluaikana
viestejä lähetettiin viisi kappaletta. Viestien vähyys johtui siitä, että jo
harjoittelun alkuvaiheessa kävi selväksi, että kaikki eivät viestejä saaneet.
Viestitys olikin siten enemmän kokeiluluontoista. Viestien sisällön tarkastus
jälkikäteen ei myöskään onnistunut. Moodlesta löytyi aina vain viimeisin lähetty
viesti.
Harjoittelun
jälkeen Mobiili Moodlen toiminnasta tehtiin kysely, johon vastasi lähes puolet
harjoittelijoista. Vastauksien mukaan 85 % harjoittelijoista oli varmuudella
kirjautunut järjestelmään, mutta vain 74 % oli saanut yhden tai useampia
viestejä järjestelmän kautta. Vapaansanan vastauksissa oli mm. maininta siitä,
että ainoa viesti, minkä harjoittelija sai järjestelmän kautta, tuli vasta
Suomeen paluun jälkeen. Järjestelmää testattiin kyllä ulkomaanviestien osalta
ennen harjoittelujakson alkua ja se osoitti silloin toimivuutensa, mutta, mutta….
Minkälaisia
viestejä opiskelijat sitten halusivat?
Yli puolet vastaajista halusi muistutuksia
havaintojen tekemiseen kasvukauden aikana sekä muistutuksia ja vinkkejä
raportointiin ja harjoittelukirjan täyttöön. Vastauksista voikin vetää hätäisen
johtopäätöksen: mobiiliMoodle toimii parhaiten muistutustyökaluna.
Jatkoa
ajatellen
Harjoittelunvalvojalle
mobiiliMoodle on toimiva työkalu. Ennen harjoittelujakson alkua tulee kuitenkin
hyvissä ajoin varmistua, että kaikkien kirjautuminen järjestelmään onnistuu. Jatkossa
pyrin hyödyntämään järjestelmää, mikäli uusi Moodle antaa siihen mahdollisuuden.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Tuotteistamista: Mobiilioppimisen malleja
Mobiilisti-hankkeessa aletaan olla jo siinä vaiheessa, että voidaan lähteä rakentamaan erilaisia malleja tehtyjen pilottien pohjalta. Hankkeen tuotoksista ja malleista tullaan kokoamaan AVOmobiileissa toteutetun Mobiilioppaan seuraava versio. Opas toteutetaan Google-sivustona ja raakile lähes valmiine sisällysluetteloineen löytyy täältä. Kaikki hankkeen osatoteuttajat tulevat liittämään hankkeessa rakentamansa mallinsa sivustoon.
Ensimmäiset HAMKin oppimismallit on luotu HAMKin Lepaan yksikössä tehtyjen pilottien pohjalta. Mallien kuvauksessa on pyritty siihen, että kuvaustapa kertoo yhdellä tai kahdella silmäyksellä, mistä on kyse. Lisäksi malliin on liitetty opettajan video, jossa hän kertoo käytännön toteutuksesta. Mallit ovat sovellettavissa eri aloille ja niissä on kuvattu erikseen opettajan ja oppijan osuus sekä mitkä osuudet on toteutettu mobiilisti.
Paikkatietoon perustuva oppimismalli perustuu Lepaan puistossa tehtävään kasviopiskeluun, jossa hyödynnetään Google maps -kasvireittejä ja kasveissa olevia QR-koodeja. Mobiilitentin oppimismalli perustuu Lepaan puistossa järjestetyn kasvi- ja kasvuympäristötentin pilottiin.
Tutustu malleihin tarkemmin Mobiililla - luonnollisesti -sivustossa ja seuraa oppaan kehittymistä!

Mobiilitentin oppimismalli |
Tutustu malleihin tarkemmin Mobiililla - luonnollisesti -sivustossa ja seuraa oppaan kehittymistä!
maanantai 19. marraskuuta 2012
20.11.2012 klo 10 Webinaari mobiilien käytöstä näytöissä ja harjoittelun ohjauksessa
Tiistaina 20.11.klo 10-10.30 webinaarissa Rauno Lahti (HAMK Mustiala) kertoo kokemuksista viime kesänä toteutetusta harjoittelun mobiiliohjauksesta (mMoodle). Esityksessä kuullaan myös ohjattaville tehdystä kyselystä sekä sen tuloksista.
Menna Rantala (HAMI Mustiala) kertoo käytännössä eteen tulleista mobiililaitteisiin liittyvistä haasteista sekä mahdollisuuksista.
Webinaarin osoite on https://connect.funet.fi/mobiilisti
Tervetuloa kuulolle!
21.11. klo 10 webinaarissa Onnistunut mobiilin projektioppimisen toteutus
Keskiviikkona 21.11 klo. 10-10.30 webinaarissa esitellään onnistunut mobiilitoteutus Omnian matkailuvirkailijoiden koulutuksessa.
Kurssin aiheena oli konferenssipalvelut ja tässä on yksi projektioppimisen tuotoksista.
Opiskelijoiden tehtävänä oli tutustua ohjelma- ja konferenssipalveluita tuottaviin yrityksiin ja koostaa asiantuntijahaastatteluista videot. Haastattelut kuvattiin ja nauhoitettiin iPodTouch'eilla ja videot käsiteltiin iPadien iMovie-sovelluksella. Opiskelijat olivat todella motivoituneita ja yksi heistä haluaakin nyt tehdä opinnäytetyönsä mobiilisti blogaten.
Webinaarin osoite on:
https://uusiosaaja.adobeconnect.com/mobiilisti/
Tulkaa ihmeessä kuulolle ja kysymään! Kaisa Jussilalla on opettajan hyviä kokemuksia ja myös haasteita esiteltävänä.
Tämän webinaarin tarjoaa ESR-rahoitteinen Mobiilisti-hanke.
torstai 15. marraskuuta 2012
Tabletti tallikartoituksessa
HAMK/Mustialan AMK-opiskelijat pääsivät testaamaan tablettia hevosyritysten turvallisuuteen ja ympäristövastuullisuuteen sekä hevosten ja työntekijöiden hyvinvointiin liittyvässä oppimistehtävässä.
Mikä oli tavoite?
Virtuaalikylästä löytyy sähköinen "vastuullinen talli"-työkalu kartoituksen tekemiseksi. Opiskelijat saivat tabletin tehtävää varten. Suurimmalla osalla ei ollut kokemusta tabletin käytöstä, mutta puolen tunnin käyttöbriiffaus koettiin pääsääntöisesti riittäväksi. Tarkoituksena oli vastata kysymyspatteristoon tablettilaitteella, ja valokuvata hyviä käytänteitä.
Ja mitä tapahtui?
Käytännössä kartoituksen teko paikan päällä osoittautui hankalaksi (=tabletin käsittely talliolosuhteissa). Lopulta mobiililaitteen käyttö rajoittui ainoastaan asioiden dokumentointiin kuvin; talliympäristö-blogiin on koottu erilaisia talliratkaisuita.
Oppimistehtävän testaaminen ja ohjeistus on tehtävä tarkasti ja huolellisesti. Tallikartoituksen kanssa eräksi ongelmaksi ilmeni mm. yksinkertainen laiteversioeroavaisuus; opiskelijoiden käytössä olleilla tableteilla ei esim. sähköisen lomakkeen tallentaminen pdf:ksi onnistunutkaan. Ja kun tämä ilmeni vasta päivää ennen tehtävän tekemistä, oli ohjaajan mietittävä vaihtoehtoa b...
Oppimistehtävää täytyy jalostaa edelleen - ajatus oli hyvä, mutta pilotointi ei osoittautunut ehkä niin hedelmälliseksi, mitä odotettiin :)

Tunnisteet:
AMK,
blogi,
hamk,
hevonen,
kartoitus,
kuva,
mobiilioppiminen,
mobiilisti,
oppimistehtävä,
tablet
tiistai 13. marraskuuta 2012
Askelmerkit mPedagogiikkaan
Pedagoginen käsikirjoitus korostui jälleen mobiilitoteutusten suunnittelussa
Jo toistamiseen saimme mobiilistihankkeen järjestämänä kuulla pedagogisista malleista mobiiliopintojaksojen suunnittelun kivijalkana. Pasi Silander johdatti meidät aiheeseen pohdituttamalla, mitä ovat pedagogiset toimenpiteet ja pätevätkö ne mobiililaittein tapahtuvassa oppimisessa.
Silander on kuvannut visuaalisesti erilaisia pedagogisia malleja - niitä tuttuja - näkökulmana mobiilien päätelaitteiden hyödyntäminen oppimisessa. Hän laittoikin meidät osallistujat töihin ja pääsimme heti omien alojemme kautta selittämään toisillemme mallien soveltamisesimerkkejä. Ymmärrystä mallien soveltamisesta antoi varmasti myös tuo alojen kirjo, joka oli edustettuna työpajassa. Se auttoi ymmärtämään myös oman alan soveltamiskohtia.
Paras anti pedagogiikka-työpajasta oli oman toteutussuunnitelman laatiminen omaan opintojaksoon. Piti vääntää rautalankaakin ja tanssiaskeliakin, jotta pääsi jyvälle, miten malleja sovelletaan erilaisiin toteutuksiin. Lopuksi oli hienoa kuulla kunkin omasta toteutussuunnitelmasta; oli niin hienoa huomata, miten syvällä osallistujat olivat omien opintojaksojensa toteutuksessa ja innostuneita uusista malleista sekä näiden kahden asian yhdistämisestä. Mitenkä pääsisi itse osallistumaan tämän kaltaisille kursseille?
Johanna Salmia teki meille päivästä hienon koosteen Magistolla.
Blogikirjoituksen takana:
Lehtorit Anne-Maria Korhonen ja Sanna Ruhalahti,
HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
perjantai 9. marraskuuta 2012
Tulossa Mobiilit älypuistot -webinaari ti 13.11. klo 10
Mobiilisti -hankkeen webinaarissa Hannu Äystö (HAMK Lepaa) kertoo mitä ovat älypuistot, mitä niissä tehdään ja miten mobiiliutta hyödynnetään puistoissa. Lepaan monipuoliseen puistoon ollaan rakentamassa älypuistoa, joka esittelee uusimpia sovellusmenetelmiä ja ideoita. Älypuisto lanseerataan elokuussa Lepaa 2013 -näyttelyn yhteydessä.
Webinaari pidetään tiistaina 13.11.2012 klo 10.00-10.30 osoitteessa https://connect.funet.fi/mobiilisti
Tervetuloa kuulolle!
Webinaarin tarjoaa ESR-rahoitteinen Mobiilisti-hanke.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)