torstai 22. marraskuuta 2012

mHarjoittelu – kokemuksia Moodlen mobiilipalvelusta


HAMK:n Mustialan yksikössä kokeiltiin kuluneen kesän aikana Maatilaharjoittelun ohjauksessa Moodlen mobiilipalvelun toimivuutta. Kokemuksia kertyi ja kehitettävää löytyi. Harjoittelijoita levittäytyi maailmalle kaikkiaan 71 kappaletta, joista kaukaisimmat Australiaan saakka. Pitkän matkan lisäksi löytyi siis myös aikaeroa, joka tuli huomioida lähetysajankohdan valinnassa.

Harjoitteluaikana viestejä lähetettiin viisi kappaletta. Viestien vähyys johtui siitä, että jo harjoittelun alkuvaiheessa kävi selväksi, että kaikki eivät viestejä saaneet. Viestitys olikin siten enemmän kokeiluluontoista. Viestien sisällön tarkastus jälkikäteen ei myöskään onnistunut. Moodlesta löytyi aina vain viimeisin lähetty viesti.

Harjoittelun jälkeen Mobiili Moodlen toiminnasta tehtiin kysely, johon vastasi lähes puolet harjoittelijoista. Vastauksien mukaan 85 % harjoittelijoista oli varmuudella kirjautunut järjestelmään, mutta vain 74 % oli saanut yhden tai useampia viestejä järjestelmän kautta. Vapaansanan vastauksissa oli mm. maininta siitä, että ainoa viesti, minkä harjoittelija sai järjestelmän kautta, tuli vasta Suomeen paluun jälkeen. Järjestelmää testattiin kyllä ulkomaanviestien osalta ennen harjoittelujakson alkua ja se osoitti silloin toimivuutensa, mutta, mutta….

Minkälaisia viestejä opiskelijat sitten halusivat? 
Yli puolet vastaajista halusi muistutuksia havaintojen tekemiseen kasvukauden aikana sekä muistutuksia ja vinkkejä raportointiin ja harjoittelukirjan täyttöön. Vastauksista voikin vetää hätäisen johtopäätöksen: mobiiliMoodle toimii parhaiten muistutustyökaluna.

Jatkoa ajatellen
Harjoittelunvalvojalle mobiiliMoodle on toimiva työkalu. Ennen harjoittelujakson alkua tulee kuitenkin hyvissä ajoin varmistua, että kaikkien kirjautuminen järjestelmään onnistuu. Jatkossa pyrin hyödyntämään järjestelmää, mikäli uusi Moodle antaa siihen mahdollisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti