tiistai 16. joulukuuta 2014

Mobiilistin joulutervehdys - kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Kun Mobiilisti-hanke alkoi vuonna 2011, olivat kosketusnäytölliset älypuhelimet ja tabletit hienointa uutta. Tyhjentäessäni hiljattain projektissa aloittaessani käyttööni saamaani älypuhelinta, löysin sieltä videon, jossa ihastelin suureen ääneen sitä, kuinka mahtavaa on, kun on laite, jolla voi jakaa vaikkapa kuvia tai videoita suoraan nettiin. Nyt tämä on niin rutiinia kuin olla voi. Kiinnostuksen aiheet ovat jo ihan toisaalla - vaikkapa 3D-tulostamisessa, elämyksellisyydessä, älykkäissä ympäristöissä tai teknologian yhdistämisessä jopa ihmiseen.

Mobiilisti-hanke on saanut näkyvyyttä ja hyvää palautetta niin mukana olleiden oppilaitosten sisällä kuin kansallisestikin; jopa kansainvälisesti. Käytäntöjen juurruttaminen on ollut tämän vuoden tavoitteena. Itse koemme saaneet todella paljon monipuolista ja eteenpäin jalostettavaa aikaiseksi. Tuotoksemmehan ovatkin tarkasteltavissa niin Mobiilioppaassa kuin Mobiilistin blogissa, YouTube-kanavalla, Facebook-ryhmässä ja Twitterissä, joista niitä voi kuka tahansa hyödyntää. Vaikka Mobiilisti-hanke nyt päättyy, nämä sivut ja kanavat materiaaleineen jäävät avoimesti edelleen kaikkien hyödynnettäviksi. Mobiilisti kiittää ja toivoo materiaalien ahkeraa käyttöä :)

Viime päivinä olemme saaneet lukea uutisista, että Instagram on ohittanut Twitterin suosiossa. Kuvien käyttö ja jakaminen on todella suosittua; varsinkin nuorten keskuudessa. 6-luokkalainen tyttäreni halusi syksyllä oman Instagram-tilin. Avasimme sen ja hän saikin välittömästi ison määrän seuraajia (samalla on puhuttu mm. someketistä ja mitä kannattaa jakaa). Jakaminen on aktiivista ja nuoret näyttävät käyvän tuolla myös keskustelua. Oman identiteetin rakentamisessa ja kontaktiverkoston luomisessa näyttää tällaisilla sovelluksilla olevan selkeä paikkansa.

Itse jaoin aiemmin kuvia suoraan Facebookiin ja minulla oli myös kuvablogi. Instagramiin kirjauduttuani jaan kuvani pääosin sen kautta. Tarjolla on myös paljon mobiilisovelluksia, joita voi hyödyntää kuvien kanssa suoraan tai esim. Instagramin yhteydessä kuvia muokaten, niitä yhdistellen. Itse tykästyin siihen, että omista mobiilikuvista voi luoda todella helposti taustamusiikilla varustettua videoita. Kotityöhuoneestani on näkymä kukkapenkkiin, josta olen huvikseni silloin tällöin ottanut kuvia. Huomaamattani tein siis kasvuseurantaa. Koostin 2011 vuoden kuvista koostevideon. Kuvat eivät ole kovin hyvälaatuisia, mutta kasvun niistä näkee kivasti. Jossain vaiheessa kokoilen näistä itselleni videon, jossa kasvu näkyy useammalta vuodelta - olenhan kuitenkin järjestellyt perennoita muutamaan kertaan uuteen järjestykseen.


Hyvän joulun toivotukset saatte myös Flipagram-videon myötä. Sen olen koonnut Instagramissa julkaisemistani joulukalenterikuvista sekä muista talvisista kuvista, joita Flipagramiin saa ladattua mobiililaitteen muistista ja Facebookista.




Johanna Salmia
Hämeen ammattikorkeakoulu
Mobiilisti-hankkeen projektipäällikkö

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Mobiilit naapurissa - tutustumassa Alnarpissa Ruotsissa

photoshake_1418057830700.jpg
Life Science Gardens
Syksyllä HAMKin Lepaan yksikössä käydessäni paikallinen puutarhatalouden lehtori Arto Vuollet kertoi olevansa lähdössä Erasmus-vaihtoon SLU:hun Ruotsiin. Hän innosti minua lähtemään mukaan katsomaan, millä mallilla siellä on mobiilioppiminen ja kertomaan hankkeestamme paikallisille opettajille. SLU:ssa annetaan opetusta luonnonvara-alalla, samoin kuin HAMKin Biotalouden yksikössä.


Menomatkamme kulki marras-joulukuun vaihteen sunnuntaina Helsingistä Kööpenhaminaan ja sieltä Malmöhön. Käytimmekin tilaisuuden hyväksi ja kävimme Kööpenhaminan yliopiston Life Science Gardensissa, jossa internet-sivujen mukaan piti olla löydettävissä mobiilisalaisuuksia. Myös puiston reunamilla oli tästä kertovat kyltit. Puiston hämäristä paikoista piti etsiä QR-koodeja. QR- koodit oli kuitenkin jo poistettu, ilmeisesti talven tuloon varautuen. Mielenkiintoisia, esimerkiksi lapsia, houkuttavia sokkeloita paikkoja kyllä puistosta löytyi ja saatoimme kuvitella sinne tämän ajatuksen sopivan hyvinkin. Eräs puistossa kulkija kertoi QR-koodeja vielä jossain vaiheessa syksyä siellä nähneensä.

Köpiksen puistossa.jpg
Puistossa oli monipuolinen lajisto ja vielä myös joitakin kukkiviakin kasveja
Ruotsalainen Erasmus-partnerimme SLU eli Sveriges lantbruksuniversitetet (Swedish University of Agricultural Sciences) on 1970-luvulla perustettu yliopisto, joka toimii usealla paikkakunnalla Ruotsissa. Kampukset löytyvät Uumajasta, Uppsalasta, Skarasta ja Alnarpista. SLU on tieteellinen yliopisto, jossa tehdään myös paljon tutkimusta ulkopuolisen rahoituksen turvin. Alnarpin yksikkö on pinta-alallisesti todella suuri. Opetusta siellä on ollut 1800 -luvun puolivälistä asti. Puistosta on olemassa dokumentaatiota 1400-luvulta.
Alnarp.png
Alnarpin kampus
Alnarpin puistoa.png
Puistoa. Taustalla linna, joka rakennettu opetustiloiksi

Opetustilat.jpg
Kirjaston tiloja
Opiskelijoilla onkin hyödynnettävissään opintoihinsa monipuolinen lajisto puita ja pensaita. Lisäksi alueella on mm. kasvihuoneita, omia istutusalueita opiskelijoille, upeita luokka- ja tiimitiloja ja jopa kaktuspuisto.

Salla Marttila toimii Alnarpissa puutarhatalouden koulutusohjelmavastaavana. Hän oli oppaanani kahtena päivänä.

003.JPG
Kasvitautikyltti
Alnarpin puistossa on kasvitauteihin liittyen rakennettu kyltitys, jossa on noin 80 kohdetta. Kylttien lisäksi löytyvät internetistä luettavat ja kuunneltavat nauhoitteet. Opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä tähän toteutukseen. Alnarpilaiset innostuivat QR-koodien mahdollisuuksista ja niiden hyödyntämisestä näissä kylteissä.
photoshake_1418057609283.jpg

Puistossa oli otettu käyttöön myös ArcGISiin perustuva puiston kasvien luettelointi. Järjestelmään on mahdollisuus tehdä päivityksiä mm. maastossa mobiililaitteen, esimerkiksi hoitotoimenpiteisiin liittyen. Sieltä saadaan ulos myös eri kursseihin liittyvät kasvit, joita opiskelijat voivat hyödyntää opinnoissaan. Kiinnostus heräsikin järjestelmän käyttöön myös meidän oppilaitoksessamme tähän tarkoitukseen. ARCgisia on käytetty jo esimerkiksi paikkatieto-opinnoissa.


Tiistaina pääsin kertomaan paikalliselle henkilökunnalle Mobiilisti-hankkeesta ja sen kokemuksista erityisesti luonnonvara-alaan liittyen. Meillä on hyvät lähtökohdat hyödyntää monimuotoista ja erityisesti mobiiliopetusta ja -oppimista. SLUn henkilökunnalla ei ole työpaikan puolesta omia mobiililaitteita, vaan he käyttävät omiaan. Opiskelijoilla mobiililaitteita näkyi olevan, ja niitä henkilökunnan mukaan käytettiin ahkerasti. Kuvaamista näin tapahtuvan ainakin opiskeluun liittyen. Tietokoneluokat ovat myös aktiivisessa käytössä ja yhteistyötiloissa opiskelijoilla näkyi omia kannettavia tietokoneita.


Välillä on hyvä käydä katsomassa, miten muualla toimitaan. Mobiilisti-hankkeen nyt ollessa päättymisvaiheessa, voi hyvin todeta, että neljän vuoden aikana olemme saaneet todella paljon aikaiseksi ja voimme olla ylpeitä tuloksistamme.


Johanna Salmia, Mobiilisti-hankkeen projektipäällikkö
Hämeen ammattikorkeakoulu

torstai 20. marraskuuta 2014

Tutustumismatka Uppsalan perhospolun mobiiliopastukseen 30.-31.10.2014 Mobiilistihankkeen tuella

Lepaan  Älypuiston kehittämistä on tehty kuluneen vuoden aikana. Tavoitteena on ollut tuoda toinen Laterna Opas puistoon edistämään Lepaan virran lähellä sijaitsevan kivikkoryhmän kasvilajitietoutta. Projekti on edennyt etäkokouksissa Annika Michelssonin, Johanna Salmian, Sari Suomalaisen sekä Laterna Vox- yrityksen edustajan Anette Rattfeltin  voimin. Opiskelija Sisko Kaukopuro tuotti Laterna Opas 2:een sisältöä, ja nyt projektissa jatkaa Lepaan puiston erilaiset alueet hyvin tunteva opiskelija Minna Lindén.  Nyt oli myös sopiva vaihe käydä tutustumassa Laterna Vox- tekniikalla toteutettuun perhospolkuun Uppsalassa, Ruotsissa

Luonnonsuojelualueelle toteutettu perhospolku on osa Biotopian, Uppsalan luonnontieteellisen museon toimintaa. Tavoitteena on edistää luonnontuntemusta. Alueella, johon perhospolku on perustettu, on erityisen paljon lajeja. Monet lajit viihtyvät metsäisen ja avointen niittyjen läpikulkevassa maisema-aukossa eli kyseisellä virkistysreitillä. Perhospolun  yhdeksästä opastuspisteestä neljä on mobiiliopastettu. Kohteessa on mahdollisuus liittyä Laterna Vox - verkkoon, vaikka langatonta  yhteyttä  ei muuten ole saatavilla. Tekniikka käyttää aurinkoenergiaa. Opastuksen yhteydessä on mahdollisuus oppia perhoslajeista sekä niiden elinympäristöistä tietovisan avulla, ja lisäksi on mahdollisuus kuunnella videolta asiantuntijan kertomus alueen perhoslajien esiintymisestä http://sites.laterna.at/fjaril/fjaril1/dynamic-se.html?t=1395232709






 
Vierailu paikanpäällä Anette Rattfeltin ja Biotopian edustajan Karin Lindströmin opastuksella antoi myös Lepaan Älypuiston kehittämiseen lisäajatuksia. Minna Lindén valmistelee osaltaan sisältöä ja osa pyritään tuottamaan oppimismoduulien tehtävien kautta. Tavoitteena on Laterna Opas 2 – vaiheen käyttöönotto keväällä 2015.
 

Sari Suomalainen ja Minna Lindén
Hämeen ammattikorkeakoulu



mobiililaite, reitit, luontopolku, opastus

maanantai 10. marraskuuta 2014

Omat mobiililaitteet oppimisessa - opiskelijoiden laitekyselyn tulokset 2014

Omien laitteiden käyttö oppimisessa tuntuu olevan opiskelijoille varsin luontevaa. Oma laite on tuttu, siihen on asennettu mieleiset sovellukset ja laitteita kannetaan mukana siellä, missä muutenkin liikutaan.

Omien laitteiden käyttö on kaikille luonnollista
ja sen takia myös hyvin toimivaa
(Opiskelija 2014)

Mobiilisti-hankkeen aikana olemme ennättäneet kartoittaa opiskelijoiden mobiililaitteita ja niiden käyttöä kaiken kaikkiaan neljä kertaa. Tänä vuonna kyselyymme vastasi noin 250 HAMK Biotalouden Koulutus- ja Tutkimuskeskuksen opiskelijaa. Meillä käynnistyi syksyn aikana BYOD-projekti ja kartoitimmekin samalla myös kannettavien tietokoneiden määrää tällä kertaa tarkemmin.

Opiskelijat näkevät mobiilien ja omien laitteiden käytössä paljon mahdollisuuksia. He haluavat entistä enemmän itse olla tekemässä ja tuottamassa, jakamassa osaamistaan ja kokemaansa. Tätä tukee hyvin tiimityöskentely ja työelämäsidonnaisuus, joka meillä on entistä enemmän opetuksessa mukana.


Tiedonhaku ja sisällön tuottaminen on muuttunut totaalisesti.
Kirjatietoa ei kanneta enää päässä,
vaan tietoa haetaan tarpeeseen, kohdennetusti.
Opiskelijalla tulisi olla myös mahdollisuus tuottaa kurssille mieleistään sisältöä,
ja tähän omat laitteet sopivat loistavasti
(koska lähes jokaisella on älypuhelin tms.laite jo omistuksessa).
(Opiskelija 2014)

Mobiililaitteiden ja erilaisten sovellusten käyttö on yhä kasvanut edellisvuoteen verrattuna. Merkittävää on, että etäopiskelun ja sitä kautta oppimistilannetallenteiden sekä monimuotoisten oppimateriaalien, tuotosten ja tehtävien tarve on kasvanut. Mobiilisovelluksista merkittävästi käyttö on kasvanut erilaisilla chatti- ja kuvapalveluilla, kuten WhatsApp ja Instagram. Samoin yhteisöllinen kirjoittaminen ja tuotosten jakaminen nettiin ovat olleet kasvussa edelleen.

Tutustu kyselyn tuloksiin tarkemmin Mobiilisti-hankkeessa tuotetussa Mobiilioppaassa: https://sites.google.com/site/mobiilillaluonnollisesti/opiskelijakyselyn-tulokset

Johanna Salmia
Hämeen ammattikorkeakoulu

torstai 6. marraskuuta 2014

Terveisiä maailmalta - EfVET 2014


Terveisiä Portugalin Portosta! 

Mobiilisti oli laajasti esillä erilaisissa työpajoissa ja keskusteluissa tämänvuotuisessa EfVet-Konferenssissa. Kiinnostusta mobiilipedagogiikkaan ja mobiiliteknologian hyödyntämiseen osana ammatillista opetusta tuntui olevan erittäin laajasti kansainvälisten opetuksen kehittäjien keskuudessa. Kerroimme Omniassa mobiilistin kautta tuotettuista malleista ja käytänteistä ja keräsimme talteen hyvät käytänteet Euroopanlaajuisesta verkostosta.


Taustaa:

EfVET (European forum for Vocational Education and Training) on vuosittain järjestettävä konferenssi, jossa jaetaan ja saadaan tietoa kansainvälisistä hankkeista ja niiden saavutuksista. Osallistujat ovat ammatillisen koulutuksen kehittäjiä, opettajia ja johtajia. Osallistujamäärä vuonna 2014 oli 200 henkilöä.

Omnia osallistui mobiilistin puitteissa matkalle EfVET 2014 –konferenssiin lokakuussa 2014. Matkan tarkoituksena oli levittää tietoa hankkeen saavutuksista kansainvälisiin verkostoihin ja tuoda hyviä käyntänteitä suomeen. Matkan kokonaistuotos oli erittäin tyydyttävä, verkosto mobiilipedagogiikan levittämiseen laajeni huomattavasti ja mahdollisuuksia suomalaiseen koulutusvientiin mm. mobiiliosaamisen osalta opetuskäytössä löytyi useita.


Jaettua:

Omnia ja Mobiilisti-hankkeen saavutukset saivat laajaa näkyvyyttä ja kiinnostusta osakseen konferenssissa. Mobiilikokeiluista opetuksessa kerrottiin kaikissa workshopeissa sekä pyöreiden pöytien äärellä. Verkostoitumistapahtumat konferenssin aikana toivat myös paljon kontakteja eurooppalaisista ammattiopistoista ja mahdollisuuksista tulla tutustumaan suomen oppimisympäristöihin herätti paljon keskustelua. Mobiilien laitteiden käyttö ja hyödyntäminen opetuksessa tuntuu olevan vasta alkutekijöissään muissa Euroopan maissa, jotka olivat edustettuina konferenssissa. BYOD on otettu kokeiluun niiltä osin, kun rahoitusta laitteille ei ole löytynyt, mutta innokkuutta opettajien kesken on. Toisaalla on rahoitusta saatu laitteille mutta opettajien koulutus ja innostaminen on vielä kesken. Suomen malli, jossa sosiaalista mediaa käytetään laajana verkostoitumisalustana kansallisella tasolla, mobiililaitteiden hyödyntäminen on monipuolista ja opettajan rooli on jo muutoksessa, herätti paljon kritiikkiä ja keskustelua. Kiinnostus erityisesti opettajien innostamisen menetelmiin sekä mobiililaitteiden konkreettiseen hyödyntämiseen monipuolisena opetusvälineenä oli suuri; näin esimerkiksi ruotsin Malmössa. Jatkotoimia ja yhteydenpitoa hoidetaan myös hankkeen päätyttyä.

Kuultua:

Erittäin positiivisia ajatuksia Mobiilistin näkökulmasta herätti konferenssin ensimmäinen keynote-puhuja (Esitys löytyy täältä ), Euroopan komission Kulttuuri- ja Opetustoimen johtaja Joao Santos. Hän korosti useaan otteeseen puheessaan ja konferenssin aikana muissakin yhteyksissä opettajien tarvetta muuntautua muuttavaan maailmaan, jossa mobiilius (tekninen) ja yhteisöllisyys ovat ensisijaisen tärkeitä. Hän myös nosti esiin BYOD:n kasvavan osuuden opetuksessa ja kehotti oppilaitoksia muuntautumaan oppilaslähtöisemmiksi ja kouluttamaan opetushenkilöstöä monipuolisemmin laitteiden hankintaan ja käyttöön. Myös opetusmateriaalin avoimuudesta sekä MOOCien hyödyntämisestä ammatillisen opetuksen osana Santos oli huolissaan. Niitä pitäisi lisätä hänen mielestään roimasti. Useaan otteeseen hän myös peräänkuulutti kehittäjiä keskittymään enemmän kokonaisuuksiin kuin yksittäisiin ongelmiin. Tulevaisuuden luomisessa ja tulevaisuuden osaajia kouluttaessa on pystyttävä hahmottamaan koko pelikenttä kaikkine pelaajineen.

Innostavimmat tuomiset:

Hollannissa (Friesland college/www.mentorprogramfriesland.nl) on otettu käyttöön mentorointimalli ja opetusympäristön täysivaltainen integrointi teollisuuteen. Oppilaat aloittavat opintonsa suoraan työympäristössä ja kaikki työ integroidaan opseihin. Opettajat ovat mentorin roolissa ja muut työntekijät toimivat vertaisohjaajina. Teoriatunnit pidetään työympäristössä ja teollisuuden osaaminen tulee suoraan työntantajalta ja se opitaan autenttisessa ympäristössä. Mobiililaitteita tässä ei ole tosin vielä integroitu.


Konferenssin yhteenveto kertonee enemmän kuin tuhat sanaa, tanskalaisella esityshuumorilla höystetyn esityksen voi käydä lukaisemassa täältä. Muutosta tarvitaan niin oppimisympäristöissä kuin opetusmenetelmissäkin. Asenteet ratkaisevat ja avoin mieli. Yhdessä kohti tulevaisuutta, se on ainoa oikea tie! Näihin sanoihin ja tunnelmiin on mukava lopettaa Mobiilistin Omnian hankeosuus ja jatkaa mobiilisti toimimista osana arjen käytänteitä!

:)  

Hyvää Syksyä!

t. Laura ja Omnian muut toimijat

maanantai 3. marraskuuta 2014

Oppimisratainnostusta

Opetus ja oppiminen elävät murrosta. Teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja tarjoaa uusia, luovia ratkaisuja niin opettajien kuin opiskelijoiden käyttöön. Pelillisyys ja erilaiset oppimisradat ovat erittäin keskeinen keino mm.
  • markkinoida oppilaitosta ja sen tarjoamia koulutuksia
  • rakentaa ja suorittaa itseoppimisratoja niin sisätiloihin kuin ulkoympäristöihin
  • rakentaa toimipisteiden esittelyitä ja perehdyttämisratoja
  • rakentaa ja suorittaa mobiilitenttejä

Mobiilitentti Lepaalla syksy 2014 2.jpg
Mobiilitentti Lepaan pusitossa
Kuva: Pia Rupponen
Olemme neljän vuoden aikana Mobiilisti-hankkeessa pilotoineet opiskelijoiden kanssa monenlaista oppimisratoihin liittyen; HAMKissa mm. kasviopetuksessa, Lepaan älypuistossa, mobiilitentissä. Sen lisäksi Mobiilikesäkoulussa on ollut kokeiltavissa monipuolisesti erilaisia toteutuksia ja sovelluksia. Tarjolla on sekä ilmaisia että maksullisia toteutusalustoja.

Olemme jatkaneet erityisesti HAMKin Lepaan yksikön kasviopetukseen liittyen tutkimista ja kehittämistä. Keväällä ja syksyllä olemme testanneet sekä Lentävän Liitutaulun SmartFeet-sovellusta että Team Action Zonen ActionTrack-alustaa, jotka ovat lisensoitavissa. Molemmilla voi koota erilaisista elementeistä kartalle ratoja erityyppisine tehtävineen. Olemme itse harjoitelleet ratojen luontia ja testanneet niistä maastossa. Lisäksi mukana on ollut innokkaita opiskelijoita, jotka ovat antaneet palautetta, päässeet itse tekemäänkin ratoja sekä osallistuneet mm. oppimisrata-alustalla toteutettuun mobiilikasvitenttiin.

Kasvitentti.png
Mobiilitentti ActionTrack -ratana

Valmiilla alustoilla on etunsa. Radan kokoaminen valmiista elementeistä oman kartan päälle on helppoa. Aiemmin tehtyjä ratoja voidaan hyödyntää uusien toteuttamisessa. Opettaja voi keskittyä miettimään sisällöllisiä ja pedagogisia asioita ilman, että tarvitsee huolehtia liikaa teknologiasta. Tulokset saadaan kootusti. Laajasti käytössä olevaan alustaan ja sen jatkokehittämiseen voi luottaa.

SmartFeet kasviratatesti.jpg
SmartFeetilla toteutettu tehtävärata
Olemme vakuuttuneita siitä, että oppimisradat erilaisine sovellutuksineen ovat soveltuvia eri aloille ja niillä on paikkansa opetuksessa. Innostus on ollut nähtävissä myös opiskelijoissa. Lisäksi ratoja voi hyödyntää monipuolisesti mm. markkinointi- ja esittelytarkoituksiin.

Sari Suomalainen ja Johanna Salmia
Hämeen ammattikorkeakoulu


Linkit:
Blogikirjoituksia:


Picnic -radan testausta Lepaa elokuu 2014.jpg