Osallistuimme Mobiilikesäkouluun tänä vuonna isolla, ensikertalaisten porukalla. Odotukset tapahtumalle olivat aikamoiset. Yksi odotti verkostoitumista, toinen uusia sovelluksia ja kolmas uusia ajatuksia. Samalla voisimme tiivistää omaa verkkopedagogiikkatoimintaa ja sitä kautta saada toiminnalle boostia. Näin kävikin. Mobiilikesäkoulu sattui säiden puolesta mitä parhaimpaan saumaan ja ympäristö tuki ulkona tapahtuvaa työpajatoimintaa mitä parhaimmalla tavalla.
Olimme ennen tapahtumaa tutustuneet saatuihin
ohjeistuksiin ja pitää sanoa, että oli aikamoinen homma ladata kaikki
sovellukset ja keksiä kaikkiin käyttäjätunnukset ja salasanat. Hommaa siis
riitti. Paikan päällä hakeuduimme omiin ryhmiimme ja aloitimme
verkostoitumisen. Verkostoitumaan todellakin pääsi. Kiersimme ryhmissä
erilaisia aktiviteettipisteitä oppien uusia asioista mm. 3D –tulostamisesta ja
täydennetystä todellisuudesta. Mielenkiintoista. Kävipähän mielessä se, että
olisi ollut kiva päästä kokeilemaan useampia Windows –laitteillekin sopivia
sovelluksia. Se kun on meillä monella omassa työssä se vallalla oleva alusta ja
ympäristö. Päivän lomassa oli innostavaa jutella muiden edupolilaisten kanssa
päivän kokemuksista ja uusista ideoista. Itselleni uutta oli juuri mainitsemani
täydennetty todellisuus. Osa meistä innostui kovin erilaisista paikannusta
hyödyntävistä sovelluksista ja niille löytyikin useita käyttöideoita.
Katsotaan, mitä keksimme porukalla tulevina kuukausina.
Mobiilikesäkoulusta on kulunut tovi ja nyt on hyvä
aika pohtia sitä, mitä hyötyä meille osallistuneille ja koko Edupolille
tapahtumasta oli. Ensinnäkin olemme saaneet uusia innostuneita tulenkantajia
verkkopedagogiikan piiriin ja se näin verkkopedagogiikan koordinaattorin
roolissa toimivalle tuntuu voitolta ja onnistumiselta. Nyt meitä on useampi
viemässä ilosanomaa eteenpäin Edupolin sisällä. Tutustuimme uusiin sovelluksiin
ja mikä parasta, saimme heti keksittyä niille meille sopivia käyttökohteita.
Maija kokeilee opiskelijoiden kanssa suunnistusta QR –koodeineen,
Suvi-Riikka sekä Mikko miettivät pelirasteja paikannusovelluksen
avulla ja Sakari suunnittelee täydennetyn todellisuuden käyttöönottoa
datanomiopiskelijoiden kanssa.
Yhteenvetona voisin todeta, että kokemus oli opettava
ja hyödyllinen ja verkostoitumista tapahtui. Tavoitteemme ja odotuksemme siis
täyttyivät. Oma verkkopedagogiikkamme sai uutta puhtia ja nyt on aika ottaa
opittu osaksi käytäntöä. Tästä on hyvä yhdessä jatkaa! ”
Tiina
Kuusisto
EdupoliKouluttaja, Verkkopedagogiikan koordinaattori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti