keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Innostuneisuus käsin kosketeltavaa
Ajatuksemme ja aikamme on viime viikkoina vienyt Mobiilikesäkoulu, joka on jo muodostunut mobiilioppimisen koulutustapahtumana perinteeksi. Puitteet ovat mitä mainioimmat HAMKin Mustialan toimipisteessä, jossa historia kohtasi nykypäivän (ja hiukan tulevaisuuttakin) viime viikolla 25.-26.5. Perjantaina 27.5. pidettiin mobiilioppimisen verkoston kokous ja verkoston kehittäminen on myös osa Mobiilistihankkeen tavoitteita.
Mobiilikesäkoulun osallistujat ja kouluttajat lähtivät innokkaasti mukaan kaikkeen kokeilemiseen ja tekemiseen ja yleinen ilmapiiri oli erittäin mukava. Sää suosi meitä tälläkin kertaa; sade päättyi, kun varsinainen toteutuksellinen osuus alkoi. Kesäkoulutuotoksia on nähtävänä Mobiilipolulla
Tässä ohessa on haastateltu jo lähes kaikki HAMKissa Mobiilisti-hankkeeseen mukaan haluavat opettajat ja muut toimihenkilöt. Innokkaita onkin kertynyt jo lähes kaksikymmentä. Keskusteluissa on käynyt ilmi, että moni haluaa lähteä kokeilemaan uusia toteutustapoja; ensin pienin askelin ja sitten vähitellen isommin harppauksin. Tämä onkin hyvä lähestymistapa ja taivalta voi tehdä yhdessä muiden kanssa. Haastateltavat ovat myös keskustelun aikana jo ideoineet itsekin monenlaista mobiilikokeilua.
Syksyllä on ohjelmassa ensimmäinen workshop näiden henkilöiden kanssa ja tarkoitus on siellä jo päästä etenemään joidenkin oppimispolkujen mobiilikokeilujen kanssa. Kesän aikana rakennetaan oppimisen mobiilimenua ja kootaan jo valmiina olevia palasia workshopin aineksiksi.
Tunnisteet:
hamk,
mobiilikesäkoulu,
mobiilisti,
mustiala,
opettaja,
workshop
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti