Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ötökän elämää

Kesän aikana testasimme älypuhelimien ja tabletlaitteiden kanssa lisälaitetta, jolla voidaan suurentaa kaikenlaista mielenkiintoista jälkeenpäin tutkittavaksi.
KeepLoop on suurentava minimikroskooppi, joka tuo ‘tutkijalle’ uusia ulottuvuuksia tarkkailuun, kuvaamiseen ja videointiin. Mobiiliin kiinnitetään laitteen mukana tuleva metallinen tarra ja magneettinen laite voidaan aina tarvittaessa helposti liittää kuvatessa tai videoitaessa mobiililaitteen kameran linssin eteen. Laitteen mukana tulee pieni kotelo, jossa sen säilyttäminen esim. taskussa on kätevää.
Laitteen avulla voidaan tutkia tarkkaan mm. kasvien solukkoja, lehtisuomuja, siitepölyä ja muita yksityiskohtia. Sillä voidaan tehdä esimerkiksi tarkkaa kuitujen, kuten villan, tutkimusta. Myös pieneläinten, kuten tuholaisten, mehiläisten, muurahaisten, hyttysten ja kärpästen, yksityiskohtien tarkastelu ja elämän tarkkailu alkoi kiinnostaa.
Laite innosti aikuisten lisäksi myös erityisesti lapset ja nuoret tutkimaan!
Huomioita
  • kaarevan mobiililaitteen taakse KeepLoopin kiinnittäminen oli hiukan haastavaa; aina sitä ei saanut pysymään oikeassa asennossa
  • mobiililaitteseen, jossa oli värilliset tarrakuoret, metallitarrat eivät tarttuneet kunnolla
  • mikäli mobiililaitteen kamerassa on zoomaustoiminto, saa sillä kuvan ympärille tulevan rengasefektin pois zoomaamalla lähemmäs
  • ötökät ovat nopeita ;)

Videoesimerkki (Lumia 900 + KeepLoop)

Kuvakooste: Lumia 900 + KeepLoop, sovellus: PhotoGrid, Johanna Salmia


Kuvakooste: Samsung Galaxy Tab + KeepLoop, sovellus: FotoRus, Johanna Salmia)



Johanna Salmia, HAMK

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tietääkös joku missäs mun opiskelijat ovat kun ei luokas ole kettää?

Onneksi sain sijaisen järjestettyä luonnonkasvien tunnistamispäivään, kun itse piti mennä hammaslääkäriin. Maanantaipäivä vielä oli. No enpäs sitten myöhästynytkään paljon ja menin suoraan luokkahuoneeseen. Voitteko kuvitella - luokassa ei ollut ketään! Ei hajuakaan tuuraajasta eikä opiskelijoista! Mitähän oli tapahtunut? Ja tämä päivä kun oli niin tärkeä, kun piti oppia tunnistamaan tärkeimmät luonnonkasvit!

No minäpäs katson sähköpostia, jos olisi joku laittanut minulle viestin, mitä on tapahtunut. Oho - täällä on jaettu kanssani google-dokumentti. Mitähän se sisältää? Ei voi olla totta - täällähän ne kaikki ovat ja tekevät töitä täysillä! Kursoreita vilkkuu kovaa vauhtia ja kuvia liitetään ja kasveja tunnistetaan koko ajan. Nehän ovat kaikki ulkona luonnossa ja tunnistavat kasvit sieltä käsin! Ja vielä kotoa käsin. Saivat pidennetyn viikonlopun, kun vaan maanantaina ovat kotona ja ulkona etsimässä ja kuvaamassa luonnonkasveja. Tästä vielä näkee missäpäin Suomea ne ovat. Nythän saadaan esimerkkiä ihan koko Suomesta! Onpas kätevä systeemi:

  • voi oppia ihan oikeissa kasvuympäristöissä
  • ei tarvitse poimia kasveja, kun ottaa valokuvan
  • muiden tekemiset näkyy heti
  • voi auttaa toinen toista tunnistamisen kanssa
  • ja opettajakin voi kommentoida







Yhdessä on kivaa tehdä töitä!
Terveisiä HAMK mToimisto-tiimi