Pääsin osaksi globaalia trendiä, kun minulla oli vuodenvaihteessa testikäytössä iPad. Vannoutuneeseen omppuleiriin en ollut koskaan kuulunut sen paremmin puhelin- kuin pc-puolellakaan.
Mieluummin läppärillä kuin *täppärillä*
Kirjoitan työssäni paljon. Yli 20 vuoden harjoittelusta huolimatta kymmensormijärjestelmäni on melko huono, ja tarvitsen fyysiset näppäimet edes jonkinlaisen nopeuden saavuttaakseni ja tyhmimmät typot välttääkseni (tai korjatakseni). *Hiplaimessa* ei näitä ole, joten minkä tahansa mittaisen tekstin tuottaminen oli iPadilla vähintään työn ja usein tuskan takana.
Olen kirjoittanut blogia myös kosketusnäytöllisellä kännykällä, ja pienen ruudun näpelöiminen tilanteessa kuin tilanteessa ja yhdellä kädellä on motivoivampaa kuin *tabletin* kanssa taistelu. Ongelma on varmaan se, että yritän isommalla pinta-alalla käyttää kahta kättä, mutta otteeni ja tottumukseni vaatisivat erillisiä nappuloita.
Otetaan, mitä on
Otan paljon kuvia. Järkkäriuskoni on vaihtunut dogmatuotantoon: parempi tilannekuva, joka on otettu kuin se huippuotos, joka jää saamatta. Kuvaan puhelimellani päivittäin, ja julkaisen kuvia joko suoraan tai tietokoneen kautta. Kuvat saavat yhä suuremman roolin mm. bloggauksessani - kertovathan ne enemmän kuin tuhat sanaa ja niiden ottaminen on paljon nopeampaa kuin tuhannen sanan kirjoittaminen (edes kunnollisella näytöllä).
iPadin kamera ei ollut mikään erikoisen hyvä, ja minusta laitetta oli hankalaa pidellä vakaasti ja esim. vaihtaa tarkennuspistettä samaan aikaan. Aurinkoisessa ulkoilmassa näyttöä oli mahdotonta saada niin kirkkaaksi, että olisi oikeasti nähnyt, mitä kuvasi. Kuvaussovellus kaleidoskooppeineen ja muine muokkauksineen oli kyllä mainiota hupia, ja lapset ottivatkin itsestään hetkessä noin sata pilakuvaa. Kuvien poistaminen ja julkaiseminen oli todella helppoa, kunhan oli jälkimmäistä varten rakentanut oman pilviprofiilinsa.
Selaamista ja pelaamista
*Pannari* oli oiva kaveri sohvannurkkaan *surffilaudaksi*. Käytin *lättyä* kätevästi myös keittiössä, joskin roiskeiden ulottumattomissa. Tabletithan meillä on perinteisesti juuri keittiön pöydällä.
Pienet lapseni, jotka eivät ole juurikaan käyttäneet perinteistä tietokonetta, olivat näytöillä kuin kotonaan, joten laiteessa on jotain ilmiselvästi intuitiivista. Testikauden päätteeksi eniten itkivät juuri lapset: "Eikö meillä enää ole Angry Birdsiä?"
P.S. Mikä sen *kosketusnäytöllisen tietokoneen* nimi nyt oikeasti olisi?
Eikse olekaan täbi?
VastaaPoista