British Educational Training and Technology Show, (BETT) London 12.-14.1.2012
Mobiilisti-hankkeen päätavoite on mobiilioppimisen mallien kehittäminen ammatillisessa perus-, jatko- ja korkeakoulutuksessa. Mobiilioppimisympäristön rakentamiseen liittyvät pedagogisen muutoksen lisäksi myös työvälineet, sovellukset sekä käyttöä helpottavat tarvikkeet. Näihin lähdimme tutustumaan Bettshow’ssa, tavoitteena kartoittaa erilaisten valmistajien näkökulmaa monipuolisesti vertaillen.

Messuhallien valtavuus sai ensimmäisen päivän vierailijan toivomaan jonkinlaista lentovempelettä, jonka avulla olisi voinut yhdellä silmäyksellä tavoittaa kiinnostavat osastot yläilmoista. Silmäys ohjelmaan ja suomalaisten ahkerasti päivittämään Twitteriin sekä pieni kävelylenkki kuitenkin (t)viitoittivat mukavasti tien hyödyllisimmille apajille. Mobiililaitteita, erityisesti tablet-tietokoneita, oli muodossa jos toisessa siellä täällä, monella standillä vähintäänkin demoamisen apuna.
Sovelluskeitaalla
Mobiilioppimisen näkökulmasta BettShow’sta sai erinomaisen paketin käytännönläheisiä tapoja tuottaa, tallentaa ja käsitellä eri muodoissa olevaa informaatiota. Osa esitellyistä sovelluksista oli jo ennestään tuttuja mutta oli mukavaa kun joku näytti, miten niitä voi hyödyntää. Tällaisia apps-pajoja voisimme järkätä Suomessakin!

Hauskin ja hyödyllisin standi oli The Handheld Learning Theatre (ATcomputers, mcc education ja TOUCAN computing), jossa kolme etevää Apple kouluttajaa esitteli tukullisen koulutuksessa hyödynnettäviä sovelluksia. Ja kuten Julian Coultas viisaasti totesi: “Yleensä parhaat appsit oppimiseen eivät löydy Education -kategoriasta, vaan aivan muualta.” Tarinallisuus ja visuaalisuus olivatkin Bett:ssä esiteltyjen appsien ydintä. Saman tyyppisiä sovelluksia esiteltiin myös Western Computerin osastolla sekä Stormfrontin osastolla. Näissä esimerkeissä laitteet olivat iOS-pohjaisia mutta ideoita voi soveltaa muillakin laitteilla.
Hauskoja ja hyödyllisiä kokeiltaviksi:
- Explain everything: sovellus, joka tuntuu nousevan esiin joka paikassa. Esitysten tekemiseen monimediaisesti ja mikä parasta, tuotoksen voi lähettää jälleen kerran suoraan sovelluksesta YouTubeen. Vaatii hyvin suunniteltua ohjausta opiskelijoiden kanssa käytettäessä, sillä sovelluksen mahdollisuudet ovat niin monipuoliset.
- Eraser app: poistaa kuvasta halutun taustan ja jättää vain halutun objektin kuvaan. Näin voit käyttää mobiilisti muokattua kuvaa vaikka osana PuppetPals animaatioesitystä tai Pages-dokumenttia.
- PuppetPalls: animaatiosovellus, johon voit lisätä omia kuviasi, tallentaa videona ja viedä vaikkapa iMovie -sovellukseen osaksi kokonaisuutta. Aina ei tarvitse tehdä videota perinteisesti vaan voi tuottaa mobiilisti omia animaatioita erilaisista aiheista.
- Book creator ja Creative Book Builder: tee mobiilikirjoja itse ja lue niitä iBooks-sovelluksella. Antaa mahdollisuuden tuottaa offline-materiaalia esim. oppimispäiväkirjan tapaan. Videon pituus tuottaa vielä ongelmia kirjan jakamisessa, eli vaatii testaamista jälleen kerran, jotta voidaan kunnolla ottaa osaksi oppimista. Ongelmana myös se, että kirjaa ei voi jakaa ulkopuolisiin ympäristöihin.
- Virtual History Roma: historian opettajille tai muuten Rooman historiasta kiinnostuneille hersyvän visuaalinen sovellus.
Applen laitteet näkyvästi esillä
Kaiken kaikkiaan mobiililaitteet BettShowssa olivat enimmäkseen iPadeja ja iPodToucheja. Tosin muutamalla laitteita esittelevällä standillä käydyn keskustelun tuloksena oli, että iPodToucheja käytetään “mainly for voting systems”! Mikä onkaan tämä äänestysbuumi, josta on yht’äkkiä tullut yksi mobiilioppimisen ulottuvuuksista ainakin busineksen puolella? Yksi esittelijä-herrasmies purskahti nauruun, kun kysyin, arvioivatko opiskelijat tunnin jälkeen laitteillaan, miten mielenkiintoista ja innovatiivista opetus heidän mielestään oli ollut. “Voisihan sitä kai noinkin käyttää”, tuumi hän.
Samsung in education-osasto oli pettymys. Galaxytabin uusin versio oli nähtävillä mutta esittelijät eivät olleet vaivautuneet buuttaamaan laitetta ja näytöllä koreili useampia “problem in loading widget” ilmoituksia. Kun tarkastelimme laitetta, totesi esittelijä, että hän ei sitten tiedä mitään opetuksellisista asioista, vaan on täällä puhtaasti laitepuolen edustajana. Keskustelumme tyrehtyi siihen. Samaan aikaan iPadeja opetuksessa esittelevät osastot olivat jatkuvasti pullollaan ihmisiä. Pieni panostus pedagogiseen näkökulmaan ei olisi tehnyt pahaa GalaxyTabin esittelijöillekään, laisinkin kun android-pohjaisia laitteita käytetään ja tullaan käyttämään paljon opetuksessa.
Nokian siivittämä Windows Phone on vahvasti tulossa myös opetuksen sovellusten maailmaan ja odotukset siihen suuntaan ovat korkealla. Osastovierailun perusteella vielä kannattaa odottaa kevään auringonsäteitä, jotta saamme uuden Lumia 900 uutuuden käsiimme.

Googlen luokkahuoneessa
Googlen osasto oli kansoitettu täyteen lähes kaikkien messupäivien aikana ja näyttääkin siltä, että Googlen sovellukset ovat rynnimässä yhä vahvemmin oppimisen maailmaan. Googlen messuluokkahuoneessa oli esillä tunneittain vaihtuvia teemoja aina uudesta Chromebooksista Google- sertifiointiin saakka. Alustusten lisäksi merkittävin anti osastolta oli kahdeksan sivuinen esite Googlen mahdollisuuksista opetuskäytössä. Esitteessä avataan 10 perussyytä miksi käyttää Googlen sovelluksia opetuksessa, millaisia opetuksen välineitä on tarjolla online-opetukseen sekä kattava tietopaketti Chromebookista. Googlen vahva näkyvyys messuilla vahvisti näkemystämme siitä, että G-alkuiset sovellukset ovat valtaamassa opetuksen kenttää yhä vahvemmin.
Lisätietoa osoitteessa: google.com/a/edu

Lisää matkaraportteja BettShowsta löydät Facebookin Suomalaiset BETT-messuilla ryhmästä!
Ensi vuonna messut pidetään ExCel:issä 30.1-2.2.2013
Pauliina Venho, InnoOmnia ja Sanna Ruhalahti, HAMK Aokk