Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnittelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. tammikuuta 2016

Some verkkopolun suunnittelun tukena

Biotalous on kansainvälisesti merkittävä ala ja yksi Suomen hallituksen nimeämistä kärkihankkeista. Tämän innoittamana HAMK Biotaloudessa on lähdetty rakentamaan verkkotutkintopolkuja, joilla tavoitellaan niin kansallisia kuin kansainvälisiä opiskelijoita. Ensimmäinen verkkopolku tehdään Kestävän kehityksen koulutukseen, josta valmistuu Ympäristösuunnittelijoilta. Verkkopolku tulee tarjolle syksyllä 2016.

Hahmotelma Kestävän kehityksen verkkopoluksi

Fyysisesti HAMK Biotalouden yksikkö toimii viidellä eri paikkakunnalla, joten digitaalisten välineiden ja sosiaalisen median hyödyntäminen ovat olleet jo pitkään tärkeässä asemassa toiminnan kannalta. Yksikössä on vedetty mm. mobiilioppimiseen liittyviä hankkeita ja kehitetty Mobiilikesäkoulua, joka järjestetään picnic-muotoisena seuraavan kerran 18.-19.8.2016 Tammelan Mustialassa. Sen vuoksi meille on luontevaa käyttää sosiaalisen median palveluita arkisessa työssä ja opiskelussa.

Lähdimme miettimään, mitkä olisivat parhaat sosiaalisen median palvelut tukemaan verkkopolun suunnittelua. HAMKissa on käytössä Microsoftin O365-ympäristö. Tällä hetkellä verkkopolkuun liittyvä materiaali on koottu O365-ympäristössä olevaan työtilaan. Itse materiaali on tuotettu Google Drive -ympäristöön, jota henkilöstömme käyttää joko työ- tai henkilökohtaisilla tunnuksilla. Suunnittelussa mukana olevilla on muokkausoikeudet dokumentteihin, muilla katseluoikeudet.

Suunnitteluvaiheessa aktiivinen kommunikointi on keskeistä, joten tarvitsemme helppokäyttöisen keskustelukanavan. Organisaatiomme tarjoaa Yammerin osana O365-ympäristöä. Avoimelta puolelta voisimme käyttää suljettua Facebook-ryhmää. Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla?

Koemme avoimuuden ja läpinäkyvyyden keskeisiksi tekijöiksi niin yksikön toiminnassa kuin verkkotutkintopolun toteuttamisessa ja näkyväksi tekemisessä. Yksi keskeinen kysymys onkin, mihin ympäristöön verkkopolku tuodaan näkyville? Aiomme hyödyntää sosiaalista mediaa myös markkinoinnissa saavuttaaksemme halutun kohderyhmän.

Jatkamme asioiden pohdintaa suunnitteluryhmässä ja somevalmennuksen seuraavien sessioiden avulla.


Johanna Salmia ja Jaana Nuuttila
HAMK Biotalous

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Aikajanasovellustestailua: Hyvää joulua!

Innostuin testailemaan aikajana-sovelluksia. Yksi vaihtoehto oli Dipity, toinen Tiki-Toki. Kokeiluversiona päädyin tekemään linkillisen ja kuvallisen joulukortin. Tiki-toki oli ulkonäöllisesti tyylikkäämpi, mutta siihen olisi pitänyt kuvat liittää linkin takaa. Koska kuvia oli jo valmiiksi kovalevyllä, päädyin (laiskuuttani) tykästymään tässä vaiheessa enemmän Dipityyn. Jatkossa varmasti tutustun paremmin vielä toiseenkin; ja kenties muihinkin vaihtoehtoihin.

Aikajana-sovelluksia voinee käyttää monella tavoin. Henkilön tai yrityksen historian tapahtumien kirjaaminen on ehkä yksi luonnollisimmista, mutta sillä voi yhtä hyvin suunnitella tulevaisuutta. Opiskelija voisi rakentaa sinne portfolionsa tai perehtyä johonkin tiettyyn aiheeseen keräten siihen liittyvää tietoa aikajanaan. Pari esimerkkiä:


Joulukortissani on ideana 'avata luukkuja' joulun ajan ja uudenvuoden tiettyinä päivinä. Niistä löytyy linkkejä mukaviin joulutarinoihin sekä hiukan letkeää lempimusiikkia. Hyvää joulua kaikille tämän kortin myötä - nauttikaa täysin rinnoin joulun tunnelmista: http://www.dipity.com/salmia/Merry-Christmas/


Johanna Salmia
Hämeen ammattikorkeakoulu