tiistai 25. lokakuuta 2011

Mobiilibloggausta

Asensin Samsung Galaxy Tabiin Bloggerin mobiiliversion. Tämä taitaa olla Mobiilisti-blogin ensimmäinen varsinainen mobiilikirjoitus.
Olen tehnyt maisemasuunnittelun opiskelijoille tulossa olevaan koulutukseen liittyen ohjeita sekä testaillut erilaisia mobiilisovelluksia. Bloggauksen lisäksi kokeillaan ainakin inventointialueen kartoittamisessa Sports Trackeria alueiden määrittämisen tukena sekä mobiilikuvaamista ja varmaankin myös mobiilivideointia. Samalla pääsen harjoittelemaan opettajan taitojani. Mobiiliasiat ovat hallussa, mutta ammatillisissa opettajaopinnoissa olen vasta alkutaipaleella. Tällaiset tilaisuudet ovat kuitenkin arvokkaita kokemuksen kartuttamisen kannalta.
Itsekin maisemasuunnittelua opiskelleena otan innolla käyttöön uusia työkaluja, jotka helpottavat opiskelijoiden harjoitustöiden ja toivottavasti jatkossa myös oikeiden töiden tekoa. Toivon opiskelijoille onnistumisen kokemuksia, kun he kohta saavat Tabit kahdeksi viikoksi ryhmien käyttöön.


tiistai 11. lokakuuta 2011

“Oppiminen on aina muutosta”


Lokakuisena maanantaina lähes kaksikymmentä henkeä oli kokoontunut syventymään mobiilioppimisen pedagogisiin lähtökohtiin. Aiheeseen meidät johdatteli mobiilioppimisen asiantuntija Pasi Silander.

Mobiilioppimisessa oppija on mobiili ja se haastaa ohjaajat/opettajat uudenlaiseen tilanteeseen.
Mobiililaitteet mahdollistavat oppimisen ja ohjauksen autenttisissa tilanteissa. Tämä tuo uutta lisäarvoa oppijalähtöiseen ohjaukseen (on demand). Mobiilioppimisen käyttökohteet ovat hyvin laajat, totesi Pasi Silander.

 

Oppimisen syklillä prosessimaisuuteen.
Oppimisen syklin kertaaminen palautti osallistujat pohtimaan oppimisen syvintä olemusta, prossessimaisuutta. Motivaation merkitystä oppimisen syklissä pohdittiin ja lopputulemana oli, että motivaatiota tarvitaan joka vaiheessa. Mutta myös ohjaajana sitä voi synnyttää. Syväsuuntautuneeseen oppimiseen tarvitaan uudenlaisten tietorakenteiden syntymistä, käsitteiden välisten yhteyksien muuttumista ja soveltamista.

Lopuksi harjoittelimme mobiilioppimis- ja ohjausprosessin mallintamista. Mobiilia oppimista voidaan hyödyntää laajasti ja monessa oppimisen vaiheissa ja poluilla. Otetaan siis yhteisesti opettajan teleskooppikäsi käyttöön ja luodaan innostavia oppimisen mobiileja polkuja (SR).

Yhteissuunnittelua Visamäen kampuksella