Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiili. opetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mobiili. opetus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kasviopetus talvella


Olette ehkä jo aiemmin lukeneet  kasvitentistä, joka toteutettiin mobiililaitteita hyödyntäen Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan puistossa. Kasviopetuksen yksi kehittämisen tavoite oli kasvitenttien toteuttaminen maastossa, sen sijaan, että kasvinäytteitä tunnistetaan (ainoastaan) luokkatiloissa. Tenttiä päästiin kokeilemaan keväällä 2012 ja opiskelijoiden palaute oli positiivista. Kasvitenttien pitäminen maastossa syksyllä 2012 ei ollut mahdollista, sillä työkaluna toimivat Moodlen Mobiilikeskus ei ollut toiminnassa Moodlen päivityksen johdosta. 

Kasviopiskelua pyritään aktivoimaan tapahtuvaksi kaikkina vuodenaikoina. Google-maps kartoille merkityt kasvireitit ja niiden varrelle kasveihin merkityt QR- koodit ovat käytettävissä myös talvella. Jossain vaiheessa talvea lumikengät kyllä saattavat olla hyvä varustus, mutta toisaalta, jos reittiä käytetään paljon, niin myös polku pysyy maastossa.  Talviasuisten kasvien habitus on tärkeä havainnoitava asia sen lisäksi, että tunnistaa kasvin versosta ilman lehtiä. Mobiililaitteen avulla talviasuisen kasvin saa myös saman tien lehtihabituksessa esimerkiksi tablet- laitteen näytölle. 


 

Talviasuisten kasvien tentti pyritään kehittämään myös ulkona toteutettavaksi.  Opiskelijoiden kokemus talviversojen  opiskelusta on ollut positiivinen siten, että kasvien silmuista ja versoista on avautunut monia uusia kasvin tuntomerkkejä, joihin kesällä ei tule kiinnitetyksi huomioita. Silti osa motivoivaa opetusta ja oppimista on myös koko kasvin havainnointi, joten ulkona toteutettava tentti voi olla osa osaamisen arviointia. Kunhan opettaja saa asioista kokemuksia, sen jälkeen opetusta voi ohjata eri menetelmillä toteutettavaksi kaikkina vuodenaikoina.



 
 
Sari Suomalainen
Lehtori, Maisemasuunnittelun koulutusohjelma
Hämeen ammattikorkeakoulu, Lepaa