torstai 22. elokuuta 2013

Kyllitäti on muotia, kokeile visualisointia!






















Omnian oppimisratkaisujen asiantuntijat ja Mobiilisti -osatoteutuksessa aktiivisesti vaikuttaneet henkilöt pääsivät tänään kokemaan mielenkiintoista tapaa kertoa, koota ja käsitellä asioita piirtämisen keinoin. Kuvitellen -yrityksen Maija Kotamäki ohjasi meidät nimittäin lempeästi viivoja vedellen graafisen fasilitoinnin ja visualisoinnin maailmaan. 

Visualisoinnissa yhdistyvät mm. yhdessä tekeminen, monikanavaisuus, kuvien käyttö tiedonrakentelun apuna, tarinallisuus, prosessimaisuus sekä persoonallinen tapa ilmaista itseään. Kuulostaako tutulta? No kyllä, kaikki nämä asiat voidaan yhdistää helposti myös mobiililaitteiden käyttöön oppimisen tukena!
Maija Kotamäki, Kuvitellen


Aloitimme päivän aktivoimalla piirtäjän itsessämme. Papereille kertyi ukkeleita, symboleita, kylttejä, eläimiä, rakennuksia ja kulkuneuvoja. Tuntui hyvältä piirtää oikealla kynällä rapisevalle paperille mutta kieltämättä sormet kihisevät nyt innosta kokeilla samaa Adobe Ideas'illa ja Paper 54 -sovelluksella. Ja kyllä tällainen tapa ilmaista itseään voisi olla myös osa omaa opetusta, joko niin että opiskelijat saavat tehtävän ilmaista itseään tai että osallistujat aktivoidaan katsomaan, kuulemaan ja toimimaan visuaalisten elementtien avulla. Mahdollisuudet ja näkökulmat ovat monet.

Linkitys tarinankerrontaan on myös mielenkiintoinen. Kaikki, jotka katsoivat lastenohjelmia 80-luvulla (itse tai omien lasten kanssa) muistavat Kylli-tädin, tuon mummelin, joka kuvitti tarinaa samalla kun kertoi sitä. Tämänkaltainen kerronta on taas in ja pop, mutta monesti digitaaliseen muotoon muunnettuna. Ranskalaiset viivat täydentyvät pienillä symbolikuvilla ja teksteillä kuormitetut powerpointit (kyllä niitäkin vielä näkee) saavat inhimillisen kilpailijan. Käsillä tekeminen ja verkossa jakaminen yhdistyvät jatkumoksi. 


Paljon puhutaan siitä, miten nykyään vain tuijotetaan ruutua ja istutaan kumarassa koneen ääressä. Varmaan niinkin, mutta sopiva yhdistelmä vaikkapa oikeaa paperia, vahaliituja, mobiililaitetta ja blogia antavat mahdollisuuden luoda, jakaa, säilöä ja jalostaa ajatuksia yhdessä. Näin voi tehdä pähkäilystä taas vähän hauskempaa ja värikkäämpää. Kyllä, tätä täytyy kokeilla lisää! Ja ei, ei haittaa vaikka ei oikeasti osaisikaan piirtää! 




2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvän kokemuksen jaosta! Kysyisin tuosta Paper 54 -sovelluksesta: en löytänyt sitä iPad-sovellusten joukosta?

    VastaaPoista
  2. Moi Taina! Sovellus onkin Paper by Fifty Three :D Eli 53 eikä 54...mistäköhän moinen lapsus. Löytyy kun laittaa pelkkä Paper. Kannattaa ostella heti kaikki oheisvermeet jos tietää tykkäävänsä piirtelystä. On kylöä tavallaan vaikeampi kuin Adobe Ideas mutta saa myös taiteellisempaa vaikutelmaa aikaiseksi. Muita kivoja piirtosovelluksia ovat Hello! -merkkiset Chalk ja Color Pencil.

    VastaaPoista