tiistai 30. heinäkuuta 2013

Farmarissa, Nurmikonepäivässä ja Perinnemakkaraseminaarissa

Samsung Galaxy Camera EK-GC 100 on ollut mukana tallentamassa eri tapahtumia kesän aikana ja sen avulla on tuotettu tapahtumiin materiaalia. Lisäksi sitä on käytetty normaalin android-tabletin tapaan esim. nettiselaamiseen, kuvien ja videoiden jakamiseen ja myös pienimuotoiseen editointiin. 


Kameran teknisistä ominaisuukista voi mainita 21-kertaisen optisen zoomin ja hyvän valovoiman f 1:2.8-5.9. Automatiikan ja erilaisten kuvausohjelmien lisäksi löytyvät täydelliset käsisäädöt ja videokuvaus. Akun kesto laitteessa on yllättävän hyvä varsinkin virransäästötilassa. Akun lataus onnistuu joko usb-piuhalla tai sitten sähköverkosta. Laitteessa on sekä sisäinen muisti että muistikortti, joten tallennuskapasiteetti on hyvä myös videoiden osalta.

Esimerkkejä kuvista nurmikonepäivästä:
Päivää varten kuvattiin alkuviikosta sinimailaskasvustoa,myös lähikuvaus onnistuu hyvin.

Livevideoita jaettiin bambuserin kautta Virtuaalikylän Mustialan opetusmaatilan live-kanavalla
Sekä videointi että jakaminen ovat onnistuneet hyvin. Live-videoita on Nurmikonepäivästä, sinimailaskasvustosta, Farmarista sekä Lassi P:n esitys perinnemakkaraseminaarista.

Perinnemakkaraseminaarissa Lassi P:n esitys Mustialan oluista välitettiin Isoon Piippuun Turusta oluttapahtumasta. Videointi tehtiin niin, että kamera oli kiinnitettynä ns. yksjalka-jalustaan (huom, kameran pohjassa on kierre jalustaan kiinnittämistä varten). Jalusta oli säädetty Lassin pään korkeudelle ja Lassi itse piti kameraa ja puhui samalla. Piipussa esitys heijastettin valkokankaalle ja äänentoistoon käytettiin Mustialan uusia laitteita, joissa äänenvoimakkuus säilyy samana riippumatta kuulija etäisyydestä kaiuttimista.
Esitys toimi odotusten mukaisesti ja kuulijat olivat vaikuttuneita sisällön lisäksi tekniikan toimivuudesta.

Videota voi tietysti kuvata myös niin, että tallentaa sen laitteeseen. Editointi onnistuu tarvittaessa myös esim. Premiere elementsillä. Kirkkaassa auringonpaisteessa kuvatessa olisi joskus kaivannut kääntyvää näyttöä, jolloin olisi voinut tarkemmin varmistua siitä mitä tulikaan kuvattua.

Ehdottomia hyviä puolia on laitteen pieni koko ja keveys. Samoin kameranomainen tuntuma kuvattaessa. Suomenkieliset valikot ja runsaat säädöt.

Kuvia Farmarista

Laite on herättänyt suurta ihastusta Vanhalla konttorilla. Laitteen hinta on nyt noin 400 e.
Lisätietoja esim Samsungin omilta sivuilta. Välilehdeltä tuki löytyy myös suomenkielinen käyttöopas.

Lisäys: Panoraama -kuvaustoiminnolla voit ottaa useamman kuvan peräkkäin ja ne yhdistyvät yhdeksi kuvaksi.
Esimekki nurmikonepäivästä



Kokemuksia ja kuvia ja vidoita keräilivät Riitta Lehtinen ja Annika Muurinaho.
Teksti Riitta Lehtinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti